tiistai 19. tammikuuta 2021

Vahvat naiset- lukuhaaste: Tytöille suunnattu kirja & sarjakuva

 


Carolyn Keene- Neiti Etsivä ja sisäoppilaitoksen salaisuus
Kelly Thompson, Jenn St-Onge, Triona Farrel, Ariana Maher- Nancy Drew: The Palace of Wisdom


Täytyy myöntää, että näiden haastekohtien kohdalla itselle iski pieni kriisi. Haluan ajatella, että kaikenlainen kirjallisuus on kaikille, eikä millekään tietylle sukupuolelle suunnattua. Kyselin kirjagramin puolella apua tähän kohtaan ja sainkin sieltä hyviä vinkkejä esimerkiksi siitä, että on todella olemassa suoraan tytöille suunnattua mangaa ja siitä, että ehkä vanhemmat tyttökirjat ja muut olisivat hyviä tätä haastekohtaa varten, koska aikanaan sukupuolelle lajitellut kirjat ovat olleet yleisempiä. Sain myös monia hyväksyntöjä sille, että olisi ollut ihan okei lukea myös YA-kirjoja tähän kohtaan.

Mutta sitten sain vinkin, että Neiti Etsivistä on tehty sarjakuvia. Ja siitä se idea sitten lähti; laitoin varaukseen sekä Neiti Etsivä-sarjakuvan että Neiti Etsivä-romaanin (ja toki näillä munkin lapsuudesta tutuilla kansikuvituksilla!) Näitä ahmin lapsena ihan mielettömiä määriä ja rakastin niitä. Saatoin olla myös vähän ihastunut itse Neiti Etsivään.

Oli jännittävää palata vuosien ja vuosien jälkeen tällaiseen kirjaan, jota lapsena on tullut luettua ihan innoissaan. Muistan sen fiiliksen, mikä Neiti Etsivä-kirjoista aina tuli niitä lukiessa. Muistan sen tarinaan uppoutumisen, koulutaksin takapenkeillä luetut kirjastosta lainatut Neiti Etsivät, muistan kirjaston ihan mielettömän upean Neiti Etsivä- hyllyn, josta aina löytyi uutta luettavaa, muistan sen lämpimän olon, kun palasi taas tuttujen henkilöiden pariin, ja kaikki ne jännittävät käänteet, mitä kirjoissa tapahtui.

Oli kuitenkin todettava, että aika oli tehnyt tehtävänsä, eikä Neiti Etsivä hurmannut minua enää samalla tavalla. Sisäoppilaitoksen salaisuudessa Paula ajautuu selvittämään sisäoppilaitoksesta kadonnutta oppilasta, joka sattuu olemaan myös hyvin kuuluisan elokuvatähden tytär. 

Ja siinäpä oikeastaan koko kirjan juoni olikin. Huvitti hyvin dramaattiset lukujen lopetukset, jotka lähes poikkeuksetta päättyivät huutomerkein varustettuihin cliffhangereihin ("Joku yritti pakottaa hänen autonsa suistumaan tieltä!" "Juuri silloin huoneen ovi lensi auki!") Olen myös lukenut ehkä tässä Neiti Etsivien jälkeen sen verran upeasti rakennettuja mysteereitä, ettei tällainen "kappas vain, löysin johtolangan ja nyt tiedän kaiken"-kuvio toiminut itselle enää yhtä hienosti kuin lapsena toimi. 

No, se oli hauska nostalgiaretki se, mutta totesinkin jo, etten tule palaamaan enää uudelleen Neiti Etsiviin. Tahdon muistaa nämä kirjat yhtä hienoina kuin ne minulle lapsuudessa olivat, enkä viitsi tahrata tuota lämmintä muistoa lukemalla näitä enää uudelleen. 


Päätin kuitenkin antaa mahdollisuuden tällaiselle hieman nykyaikaisemmalle Neiti Etsivälle - ja hyvä että annoin! The Palace of Wisdom oli hieno! Toki pääpointtina oli mysteerin ratkaiseminen, mutta olipa mukavaa, että perustarina oli päivitetty nykypäivään. Oli esimerkiksi LGBTQ+-hahmoja ja puhuttiin rasismista. Pidin myös sarjakuvan kuvituksesta ja ylipäätään koko paketista! On ihanaa, kun otetaan joku hyvin vanha juttu ja tehdään siitä vain parempi muokkaamalla sitä uudestaan. Ai että, tämä oli kiva.

Jos siis mietinnässä on Vahvat naiset- lukuhaasteeseen tytöille suunnattuja kirjoja niin suosittelen ehdottomasti The Palace of Wisdomia. (Neiti Etsiviä suosittelen ehkä lähinnä nostalgianälkään yhden kirjan annoksena, tai jos satut itse olemaan lapsi/nuori.)

Ps. Täytyi ihan selvittää, että miksi Nancy Drew on käännetty suomeksi nimeksi Paula Drew. Sain tietää, että Nancy on suomeksi Paula, koska aikoinaan kielitaito oli heikompaa ja Nancy-nimi olisi ollut liian vaikea ääntää. Siksi suomennoksissa Nancy on Paula - ihan vaan, koska se on tuttu ja helppo.

(Ps. Kuinka moni muu järkyttyi silloin, kun sai tietää, ettei Carolyn Keene ole kukaan yksi kirjailija, vaan monta kirjoittajaa yhden nimen takana. Mä järkytyin ainakin.)

(Ja vielä yksi. Neiti Etsivä ja Vaaralliset vihkiäiset oli musta jotenkin äärettömän upea kirja, koska siinä oli se kultainen "100. Neiti Etsivä"-tarra. Mutta täytyy kyllä myöntää, että en varmaan koskaan sitä lukenut, hypistelin vaan aina kirjastossa, kun se oli niin hieno.)

-Janita


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti