tiistai 2. kesäkuuta 2020

#YAlukuhaaste2020: Kirja sijoittuu paikkaan, jossa haluaisit käydä & Poika kirjan päähenkilönä


Yöllisen koiran merkillinen tapaus- Mark Haddon ★★★★☆

"Minun nimeni on Christopher John Francis Boone. Tiedän kaikki maailman valtiot ja niiden pääkaupungit ja osaan kaikki alkuluvut 7507 asti."

Yöllisen koiran merkillinen tapaus kertoo 15-vuotiaasta Christopherista, joka alkaa selvittää naapurin rouvan koiran kuolemaa. Hän päättää kirjoittaa salapoliisiromaanin selvityksistään, mutta tuleekin koiran kuoleman lisäksi selvittäneeksi hieman suurempia asioita omasta elämästään.

Olen lukenut tämän kirjan joskus melko nuorena ja muistan pitäneeni tästä ihan mielettömästi. Ja pidin muuten edelleen! Aspergerin oireyhtymää on kuvattu todenmukaisesti; Christopher toimii itse kirjan kertojana, hän itse kertoo vaikeuksista ymmärtää ihmisten ilmeitä tai sosiaalisissa tilanteissa esimerkiksi vitsien tunnistaminen on vaikeaa. Hänellä on toistuvia käyttäytymismalleja, rutiineja sekä äärimmäisiä kiinnostuksen - että  inhon kohteita.

On myös ihanaa ajatella, että tällainen kirja on ollut olemassa jo melkein kaksikymmentä vuotta sitten. Tällaista kirjallisuutta tarvitaan aina lisää; sellaista, joka antaa tietoa ja helpottaa ymmärtämistä.

Kirjassa Christopher matkustaa tapaamaan äitiään Lontooseen, joten kirja pääsee täyttämään kohdan: kirja sijoittuu paikkaan, jossa haluaisit käydä. Lontoo kun on minulla edelleen vielä kokematta.



Sarah Crossan- Kuunnousu ★★★★☆

"Ratkaisevaa on
kenet tappaa
ja 
myös 
missä tappaa.

Ei esimerkiksi
kannata ampua valkoista poliisia Walkerin piirikunnassa
  Texasissa.
Jos sellaista suunnittelee, parempi paikka on Arlington,
 New York - 
siellä ei tarvitse murehtia myrkkyruiskeista eikä
  sähkötuoleista.

Se ei tunnu reilulta.

Tuntuu ihan helvetin sattumanvaraiselta."


Kuunnousu on toinen säeromaani, jonka luin Crossanilta ja tämä onnistui koskettamaan jopa enemmän kuin Yksi, jonka luin muistaakseni viime vuonna. Kuunnousu kertoo 17-vuotiaasta Joesta ja hänen veljestään, joka odottaa kuolemantuomiota.

Välillä ihan hengästytti lukea tätä, niin hienosti oli säkeisiin tiivistetty kaikki suuret tunteet ja suuret kysymykset. Pohdintaa kuolemantuomiosta, siitä, kuinka sattumanvaraista sellaisen saaminen oikeastaan on, ja kuinka helposti sellaisen voi saada - vaikka syyllisyydestä ei olisi edes täydellistä varmuutta.

Oon lukenut tänä vuonna jo muutaman säeromaanin, mutta täytyy todeta, että Crossanin romaaneissa on tunnelma ihan omaa luokkaansa. Täytyykin etsiä häneltä lisää luettavaa!


"Ihmisen teloittaminen
maksaa noin neljä miljoonaa dollaria.
Kahdeksan kertaa enemmän
kuin elinkautinen vankeus.
Ei se ketään hetkauta:
tappaminen on joka helvetin sentin arvoista."


-Janita

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti