torstai 11. kesäkuuta 2020

#YAlukuhaaste2020: Kirja, joka sinun oli tarkoitus lukea viime vuonna



Nina LaCour- Välimatkoja ★★★★☆

"Mietin, onko olemassa salainen virtaus, joka yhdistää menetyksen kokeneet ihmiset toisiinsa. Enkä puhu nyt sellaisista menetyksistä, joita kaikki kokevat, vaan menetyksistä, jotka vievät pohjan koko elämältä, vievät pohjan minuudelta, niin että kun katsoo kasvojaan peilissä, ei enää tunnista niitä omikseen."

Välimatkoja kertoo Marinista, joka pakkasi laukkunsa ja muutti toiselle puolelle Yhdysvaltoja, eikä enää puhunut kenellekään tuntemalleen ihmiselle. Kukaan ei tiedä, millaista elämä oli ennen hänen lähtöään, ennen kuin hänen ystävänsä Mabel matkustaa Marinin luokse muutamaksi päiväksi ja asioita on käytävä läpi hänen kanssaan.

Tämä kirja oli roikkunut mun tbr-listalla jo kauan, mutta jotenkin en saanut vain aikaiseksi koskaan varata tai lainata sitä. Nyt vasta YA-lukuhaasteen myötä vihdoinkin kävin lainaamassa tämän.

Välimatkoja oli yhdellä sanalla sanottuna sydäntäsärkevä kirja. Sellainen yksinäisyys ja etäisyys oikein tihkuu kirjojen sivuilta ja pistää suoraan sydämeen. 

En oikein osaa laittaa tämän kirjan aiheuttamia tuntemuksia edes sanoiksi asti, mutta suosittelen ehdottomasti tarttumaan tähän, jos et vielä ole ehtinyt lukemaan. 


Courtney Summers- Sadie ★★★★☆

""Tytöt paneutuu tapaukseen, jossa järkyttävä rikos johtaa hyytävän mysteerin jäljille. Se on tarina perheestä, sisaruksista ja Amerikan pikkukaupunkien asukkaista, joiden hiljaisesta elämästä ei lauluja kirjoiteta. Se on tarina siitä, miten pitkälle olemme valmiit menemään suojellaksemme läheisiämme... ja tarina kovasta hinnasta, jonka maksamme, jos epäonnistumme.
Ja kuten niin monet tarinat, tämäkin alkaa kuolleesta tytöstä.""

Sadie ei valitettavasti löytänyt itselleen sopivaa kohtaa YA-lukuhaasteesta, mutta koska pidin siitä sen verran paljon, ajattelin kirjoittaa siitäkin lyhyesti. 
Sadie kertoo tarinaa Sadiesta, jonka pikkusisko Mattie on löydetty murhattuna. Äiti, joka kamppailee alkoholisminsa kanssa, on jättänyt Sadien ja Mattien omilleen, joten kun Mattie löydetään murhattuna, on Sadie yksin.
Hän lähtee matkalle, jonka tarkoituksena on hankkia oikeutta sisarelle - ja kostaa. 

Sadie on mielenkiintoisesti koottu kirja. Osa tarinasta seurataan Sadien kautta ja osa taas toimittaja West McCrayn Tytöt-podcastin kautta. En olekaan tainnut lukea ennen kirjaa, jossa olisi tällainen podcast-viritelmä mukana ja yllättävän hyvin se toimi! Tarina itsessään oli melkoisen ahdistava ja jäi kyllä mieleen pyörimään. Voisin kuvitella, että tää toimisi oikein hyvin äänikirjana!

-Janita


2 kommenttia:

  1. Tykkäsin Välimatkoja -kirjasta paljon sen salaperäisyyden, yksinäisyyden, kauniin kirjoituskielen ja suomenkielisen nimen vuoksi. <3 Kirja on vähän kuin hyvin kevyt trilleri, jossa asiat paljastuvat vähitellen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tää oli kyllä upea kirja! Tunnelma oli luotu todella hienosti ja se kesti koko kirjan läpi.

      Poista