keskiviikko 1. heinäkuuta 2020

#YAkukuhaaste2020: Vuonna 2020 julkaistu kirja & Kirja, jossa punainen kansi


J.S. Meresmaa - Dodo ★★★★

"Istun teltassa lukemassa puhelimesta
Setan sivuilta
itsemäärittelystä
ja seksuaalisesta suuntautumisesta.

sateenkaarinuori
homolesboheterobi

Pitäiskö mun tehdä
mun lajimääritys uudelleen?"


Dodo kertoo Iinasta, jonka pitäisi nostaa arvosanoja, mutta kaiken ajan tuntuu vievän masentunut poikaystävä ja Dodo, tuo kummallinen otus, joka vaatii huomiota jatkuvasti.
Ja sitten Iinan äiti päättää, että tyttärelle tekisi hyvää viettää kesä isän luona, kaukana kotoa. Tiedossa on siis mielenkiintoinen kesä.

Tää oli kyllä todella hyvä säeromaani! Nuoruutta, kesää, ihmeellinen Dodo, suuria tunteita ja itsetutkistelua. Ihanan raikas nuortenkirja myöskin, tuntuu, että tämä oli aika ainoa laatuaan! Tästä kirjasta on kyllä äärettömän vaikea kirjoittaa paljastamatta liikaa, joten taidan tyytyä vain toteamaan, että tämä on jokaisen koettava itse. Eli jos Dodo on vielä lukematta, niin suosittelen nappaamaan tämän luettavaksi!


Johanna Hulkko- Suojaava kerros ilmaa ★★

"Ajattelen kaikenlaista muutakin, mitä haluaisin sille anonyymille läskille sanoa, mitä itsekin olisin edes kerran halunnut kuulla, ja olen niin naurettavan pateettinen että silmiin nousee kyyneleet. Joudun pidättämään hengitystä, etten nyyhkäise."

Suojaava kerros ilmaa on lyhyt katsaus ylipainoisen Kepan elämään. Hän lähtee äitinsä kanssa postcrossing-matkalle ja tapaa Huun, jonka kanssa matkasta tuleekin yhtäkkiä paljon mielenkiintoisempi. 

Kirja käsittelee pääasiassa lihavuutta ja sitä, millaista on olla lihava tässä maailmassa. Huun kautta sivutaan  myös sukupuoli-identiteettiä. Kirja on hyvin lyhyt, vain reilu sata sivua, ja tuntuu, että kirjasta ei sen takia ihan hirveästi jäänyt käteen. 
Positiivista oli sukupuolen käsittely (ja nimenomaan sellainen neutraali, toteava ote; näin nyt on ja niin myös olkoon) ja kehopositiivisuuden käsittely, se, että jokaisella on oikeus tuntea itsensä hyväksi olipa kroppa millainen tahansa.
Negatiivista oli mulle henkilökohtaisesti sanan läski käyttäminen. Tiedostan, että se johtuu pitkälti omista kokemuksista ja siitä, että mua kohtaan sanaa on käytetty vain tarkoituksena satuttaa. En ole koskaan ollut ylipainoinen elämäni aikana, joten tuota sanaa on käytetty useimmiten haukkumasanana ja puhtaasti itsetunnon horjutus mielessä. Ymmärrän, että moni valitsee kutsua itseään läskiksi ja näin ollen neutralisoi sanan sävyä, mutta mulle se sana kaikuu edelleen niin negatiivisia tuntemuksia, että sana pisti silmään, varsinkin, kun sitä käytettiin lähes jokaisella sivulla.

Ehkä olisin kaivannut myös jotain vielä syvällisempää, tuntui vaikealta päästä kirjan sisään ja pian kirja olikin jo ohi.

-Janita

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti