perjantai 15. toukokuuta 2020

#YAlukuhaaste2020: Tärkeä kirja





Elina Kilkku- Ihana tyttö* ★★★★★


"-Aika ovelaa, sain sanotuksi. En ollut ihan varma, mitä ajatella. Jarmo oli käyttänyt sanaa kulta. Se sai jalat veteliksi ja sydämen riehaantumaan. Valeaikataulu sen sijaan tuntui jotenkin vähän liian laskelmoidulta ja järjestelmälliseltä. Tässä on tapon ja murhan ero, ajattelin kunnes tajusin olevani aivan liian dramaattinen. Mitään pahaa ei ollut tapahtumassa."


Elina Kilkun Ihana tyttö kertoo 15-vuotiaasta Reetasta, jonka toive toteutuu, kun hän pääsee näyttelemään lukiolaisten  Ihana tyttö-musikaaliin. Ohjaajana musikaalissa toimii nelikymppinen Jarmo, joka näkee Reetassa kaiken sen hyvän, jota Reetta toivoisi muidenkin ihmisten hänessä näkevän. Jarmolta saa hyväksyntää, Jarmosta saa sellaisen ystävän, jota Reetta on kaivannut, ja pian harjoitukset alkavatkin venyä ja muuttuvat pian kahdenkeskisiksi kohtaamisiksi Reetan ja Jarmon välillä.


"- Ei ääneen puhuminen tai totuus voi koskaan mennä liian pitkälle. Ahdistelevat äijät sen sijaan voi."


Ihana tyttö on ihan hurjan hyvä kirja. Se on sellainen nuortenkirja, jonka ojentaisin myös ihan jokaiselle aikuiselle luettavaksi. Teos on kaikessa ahdistavuudessaan ihan mielettömän tärkeä, varsinkin nyt, kun vihdoinkin aletaan puhua asioista niiden oikeilla nimillä.

Kirjan tunnelma on painostava. En osaa sanoa, johtuuko se siitä, että koko ajan tietää, että kohta käy huonosti.

Reetta on nuori ja yksinäinen tyttö, joka kaipaa hyväksyntää, sitä, että joku huomaa hänen lahjakkuutensa. Suhteet vanhempien kanssa ovat mitä ovat; isä on valinnut toisen perheensä ja unohtaa tyttärensä syntymäpäivätkin, äidillä on mielessä lähinnä ikuisuuslaihdutus. Paras ystäväkin on muuttanut muualle, kotikaupungissa ei tunnu olevan ketään, ennen kuin tulee musikaaliryhmä ja Jarmo.

Kirjaa lukiessa koin monta kertaa sellaisen isosiskotuntemuksen, jossa halusin loikata kirjan sivuille, tarttua Reettaa olkapäistä ja taluttaa toiseen suuntaan. Tuli samanlainen olo kuin elokuvia tai tv-sarjoja katsellessa, kun tahtomattaan toteaa ääneen, että älä mene sinne tai juokse karkuun.

Nuoren naisen hatara itsetunto kuitenkin sai menemään ja olemaan kääntymättä poispäin. Koska hyväksyntä, koska tulevaisuus, koska teatteri ja kaikki unelmat.


"--Me voidaan itse valita, että naisviha on niin väärin, ettei me suostuta edes vaihtoehtona tai painajaisena esittämään sitä."

Ennen kaikkea pidin kirjan lopusta. Hieman yllätyin ensin, mutta lopulta totesin, että se olikin aivan loistava veto. Ihana tyttö-musikaalissa yleisö saa päättää kahdesta loppuvaihtoehdosta. Toisessa Ihanalle tytölle käy hyvin, toisessa taas ei.
Mietin paljon kirjaa lukiessa sitä, kuinka #metoo-liike on viimeinkin tuonut monelle naiselle sen lopun, jossa heille käy hyvin. Ne huonot loput ovat jatkuneet tämän asian kannalta jo aivan liian kauan, nyt on kyllä vihdoinkin aika saada näitä hyviäkin loppuja.

Koska #metoo on ollut pinnalla jo pidemmän aikaa (ja hyvä niin!), kirja oli ajankohtainen ja tarpeellinen kirja tähän hetkeen.
Se on rohkea ja kantaaottava, feministinen naisvihaan tarttuva paketti, joka laittaa tuntemaan tunteita laidasta laitaan.
Ennen kaikkea se on ihan hurjan tärkeä kirja ja siksi ruksasinkin sillä #YAlukuhaaste2020-bingosta kohdan tärkeä kirja.


En voi muuta sanoa kuin että lukekaa tämä kirja.

*Arvostelukappale pyydetty kustantajalta

-Janita

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti