Näytetään tekstit, joissa on tunniste kirjakesä2020. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste kirjakesä2020. Näytä kaikki tekstit

tiistai 11. elokuuta 2020

Kirjakesä 2020


Kesäloman viimeinen ilta menossa ja huomenna olisi palattava töihin. Sitä ennen kurkkaillaas vähän, miten tämän kesän kirjasuunnitelmat toteutuivat!


 1. Lue Anna Karenina. - Anna Karenina - luettu! Ei mikään lempparikirjani (eikä lemppariklassikko), mutta tulipahan tämä ikuisuuden hyllyssä pölyttynyt kirja vihdoinkin luettua.


2. Lue kirjoja YA-lukuhaastetta varten.  Hyvin onnistuin tässäkin. Tässä vaiheessa multa puuttuu enää kaksi kirjaa, että saan koko bingoruudun täyteen!

3. Lue pihakeinussa. Pihakeinussa tuli luettua useampaankin otteeseen. Varsinkin hellepäivinä oli ihana mennä varjossa olevaan keinuun lueskelemaan.

4. Lue myös ammattikirjallisuutta. Luin Reading rushin aikana Psyykkisesti oireileva oppilas- kirjan ja siinä olikin hyviä vinkkejä tulevaa varten. 

5. Pidä lukumaraton. Ehdin myös maratoonaamaan useampaan otteeseen - yhden oman lukumaratonin pidin kesäkuussa, heinäkuussa taas oli Aamilukumaraton sekä Reading rush. Nää lukumaratonit näkyy kyllä luettujen kirjojen määrässä, ehdin kesälomani aikana  lukea yhteensä hurjat 53 kirjaa!

6. Klassikkokesä.  Ainakin olen lukenut Anna Kareninan, Orlandon sekä Tove Janssonin kirjoja tätä varten. 

7. Nappaa Oman hyllyn lukemattomat- purkista kirjoja luettavaksi. Täältä ehdin ottaa vain yhden lappusen, This is how you lose the time war-kirjan nostin purkista. 

8. Book annotating-kokeilu. Idiot versen kanssa onnistuin, Lasikellon alla on edelleen lukematta. Mutta siihen haluan kyllä palata mahdollisimman pian.

9. Aamukahvit kirjan kanssa ulkona. Tämäkin kohta onnistuneesti koettu!

10. Kirjoita aktiivisesti sekä blogiin että Instagramiin luetuista kirjoista. Tässä oon onnistunut ehkä ihan kohtalaisesti, en nyt ehkä niin aktiivinen ainakaan täällä blogin puolella ollut kuin olisin toivonut.

11. Muista myös hyllynlämmittäjät.  No nämä taas unohtui kokonaan... Puoliso kyllä pohdiskeli, olisiko yksi hyllynlämmittäjistäni sellainen kirja, jota voisimme lukea yhdessä (tai siis niin, että minä lukisin sitä meille ääneen), joten ehkä nämäkin pääsevät pian luettaviksi asti. Tosin oon hieman edellä hyllynlämmittäjä-haasteessa, lukematta on enää kolme niistä kahdestatoista, jotka tälle vuodelle valitsin.

12. Kirjoita omaa. Alkukesän kirjoitin ahkerasti, mutta täytyy myöntää, että loppukesästä se vähän jäi. Oli paljon kaikkea muuta ja en ehkä osannut etsiä kirjoittamiselle oikeita hetkiä. 

Kesä oli kaiken kaikkiaan aivan ihana ja onneksi se kesä jatkuu vielä hetken, vaikka töihin onkin palattava.

-Janita

perjantai 31. heinäkuuta 2020

#YAlukuhaaste2020: Haasteen järjestäjän suosittelema kirja



Nic Stone- Dear Martin ★★★

Nic Stonen Dear Martin kertoo Justycen tarinaa. Tarinaa siitä, mitä elämä on, kun poliisi laittaa käsirautoihin, kun sattuu auttamaan humalassa olevaa tyttöystävää. Minkälaista kohtelua saa osakseen ihonvärinsä takia. Mitä on, kun sinun oletetaan kantavan asetta, koska olet musta, mitä se on, kun sinua kohti ammuttaan juuri tällaisen ennakkoluulon takia. Ihan sama, kuinka hyvä oppilas olet, kuinka hyvin pärjäät, kuinka et koskaan joudu vaikeuksiin - ennakkoluulot vain pysyvät.

Hyvin tärkeä aihe, kyllä. Mutta valitettavasti kirjan kirjoitustyyli ei uponnut mulle yhtään, joten lukukokemus jäi vähän ankeaksi. Ehkä yksi iso osatekijä oli myös se, että kirja on todella lyhyt. Tuntui, ettei tarina päässyt niin hyvin esille näin lyhyessä kirjassa, vaan se olisi vaatinut vähän syvennystä ja pituutta.
Lisäksi "kirjeet", joita Justyce kirjoittaa Martin Luther Kingille tuntuvat kovin irrallisilta väliteksteiltä. Olisin siis kaivannut jotain syvempää tutkiskelua tai no, ylipäätään syvyyttä tarinaan. 

Kyllä tämä tarina taas laittoi pohtimaan. Pohdiskelin paljon aseita ja sitä, miten jenkeissä on ihan normaalia, että jokaisella on oma ase ja niiden käyttö on ihan älyttömän holtitonta. Pohdiskelin sitä, että miksi tätä tapahtuu koko ajan. Nämä aiheet ovat olleet entistä enemmän pinnalla tänä kesänä ja sen takia näiden kirjojenkin tulisi pysyä pinnalla.
Koska vaikka tämäkin kirja on fiktiota, se ei silti poista sitä faktaa, että suurin osa näistä tällaisista tarinoista tapahtuu ihan todellisessa elämässä. Ja ihan jatkuvasti.


-Janita


torstai 30. heinäkuuta 2020

#YAlukuhaaste2020: Kirjan kannessa on kasvi, Suomalainen YA-fantasia ja Kirja, joka on kirjoitettu ennen syntymääsi

Lyhyesti taas muutamasta nuortenkirjasta, jotka luin YA-lukuhaastetta varten;




Salla Simukka- Sytytä valot!/ Sammuta valot! ★★★★

En odottanut tältä novellikokoelmalta lähes mitään. Oikeastaan valitsin sen puhtaasti kannen perusteella, jotta saisin lukuhaasteeseen kohdan "kirjan kannessa on kasvi". Mutta voi kuinka yllätyinkin! Luin kirjaa koko ajan kääntelemällä; ensin Sammuta valot!-puolen "pienen kauhean tarinan" ja sen perään Sytytä valot!-puolelta "pienen kauniin tarinan". 

Simukan kirjoissa on ihanasti tuotu esiin seksuaali-ja sukupuolivähemmistöjä, sellaisella tavalla kuin toivoisin kirjallisuudessa (ja muuallakin) tuotavan; normaalisti. Sytytä valot!- puolelta lemppariksi nousi Ariel-tarina, Sammuta valot!-puolelta Koru sykähdytti eniten. Kaiken kaikkiaan pidin tästä kirjasta ihan hurjasti! Koskettavaa, kaunista ja kamalaa, oikein hyvä tarinapaketti.


Anniina Mikama- Taikuri ja taskuvaras ★★★★

Taikuri ja taskuvaras upposi lukuhaasteessa kohtaan Suomalainen YA-fantasia. Tämä trilogia on tullut useasti vastaan hehkutusten kera bookstagramin puolella, joten olihan se lisättävä myös omalle lukulistalle. Taikuruutta, silmänkääntötemppuja, seikkailuja = oikein täydellinen kesäkirja. 
Tätä lueskelin meidän kesän Savo-matkalla ja se sopi oikein täydellisesti matkalukemiseksi. 

Ehdottomasti jatkan sarjan parissa sitten, kunhan saan tuota luettavien kirjojen listaa vähän pienennettyä.


Tuija Lehtinen- Roskisprinssi ★½

Luin nuorena paljon Tuija Lehtisen kirjoja, enkä ollut ihan varma, olinko lukenut tämänkin silloin. Nappasin tämän kuitenkin lukuhaasteeseen mukaan, koska tarvitsin jonkin kirjan, joka olisi jo vähän vanhempi. Roskisprinssi on julkaistu ensimmäisen kerran vuonna 1991, eli pari vuotta ennen syntymääni. 

Kirjassa kertojana toimii itse roskisprinssi, Jed, joka jättää vanhan elämänsä ja lähtee kohti tuntematonta. Hän elättää itseään jakamalla lehtiä ja toimimalla roskakuskina, asustelee kylän hamsterin Veeran nurkissa ja jatkuvasti perässä roikkuva Lulu ärsyttää häntä ihan vain olemassaololllaan. Noh, kovin ennalta-arvattavahan kirjan lopullinen ratkaisu on, eikä kirja muutenkaan herättänyt juuri mitään muita tunteita kuin ärsytystä.

Aika perus tarina, jossa kyllä näkyi kirjan ikä. Puhekielellä kirjoitetut kirjat eivät yleensäkään ole mun juttuni, mutta tässä se ärsytti jotenkin erityisen paljon. En pitänyt esimerkiksi siitä, että Jed kutsuu naisia ämmiksi. Ja yksi, mikä jäi häiritsemään ihan älyttömästi oli tällainen kohta: "-Pienessä kropassa asuu suuri persoona, Lulu sanoi juhlallisesti. Sitten se nauroi räkäisesti ja raiskasi mut. Ja mä annoin sen tehdä sen, koska mä en jaksanut harrastaa itämaisia puolustuskeinoja. Ei se oikeastaan ollut kovin tympeää. Ei oikeastaan yhtään."
Raiskaus-sanan tällainen käyttö tällaisessa yhteydessä menee mun mielestä vaan mauttomuuden puolelle. 

Ehkä pysyttelen jatkossa vaan suosiolla uudemmissa ja raikkaammissa nuortenkirjoissa, joissa ollaan paljon tiedostavampia.

-Janita

sunnuntai 19. heinäkuuta 2020

Aamilukumaraton 18.-19.7.

Lauantai 18.7.



0.25: Vuorokausi on vaihtunut, joten lukumaraton alkaa! Aloitan maratonin lukemalla loppuun Anniina Mikaman Taikuri ja taskuvaras-kirjan. Tämä on muuten viimeinen kirja Muumilaakson lukuhaastetta varten!

1.33: Taikuri ja taskuvaras saatu loppuun, sivuja ensimmäiseltä reilu tunnilta kasassa 97. Nyt unille ja aamulla jatketaan.

11.07: Sain itseni ylös sängystä ja hipsin kahvin keittoon.



11.18: Kahvi on valmista ja uusi päivä alkaa uudella kirjalla. Lukuvuorossa Tuija Lehtisen Roskisprinssi. En ole varma, olenko lukenut tämän joskus yläasteella, kun silloin luin paljon muuta Lehtistä ainakin. Tämä kirja tulee YA-lukuhaasteeseen kohtaan kirja on kirjoitettu ennen syntymääni. Onhan tämä huimat kaksi vuotta itseäni vanhempi.

13.25: Roskisprinssi on edennyt muiden puuhien lomassa sivulle 116. Täytyisi kyllä lähteä pian ruokakauppaan ja samalla reissulla hakea pari kirjapakettia, jotka ovat ovelasti sujahtaneet pariinkin eri pakettiautomaattiin tässä lähistöllä.

16.50: Pieni tauko tosiaan, haha. Ollaan menossa illaksi tupareihin, mutta ennen sinne lähtöä jatkan vielä hetken lukemista.

22.50: Tupareista kotiuduttu, jatkan Roskisprinssiä. Tavoitteena on saada kirja loppuun ennen vuorokauden vaihtumista.

23.58: Roskisprinssi luettu! Sivuja luettuna tässä vaiheessa maratonia 346.


Sunnuntai 19.7. 



1.31: Katsottiin mm. jakso Gleetä ja aika vaan vierähti eteenpäin. Nyt alkaisi olla jo uniaika, mutta aloittelen vielä Malamanterin tässä ennen unia.

1.56. Ensimmäiset 50 sivua sain luettua, mutta nyt on mentävä nukkumaan. Jatkan sitten aamulla Malamanterin kanssa, vaikuttaa hyvin lupaavalta.

13.29: Valvoin vielä jonkin aikaa yöllä, joten oli pieniä heräämisvaikeuksia. Nyt kuitenkin oon saanut itseni ylös, kahvi on valmista ja kirja edessä, maraton jatkukoon.



15.18: Kävin kurkkimassa pihalla, josko siellä olisi jo tarpeeksi rauhallista lukemiselle. Hyvältä vaikutti, joten kohta voisin lähteä pihakeinuun lukemaan.

16.18: "Kohta", tosiaankin. En malttanut laskea Malamanteria käsistä vaan luin sen loppuun. Nyt levittelen pyykit kuivumaan ja sitten menen sinne pihakeinuun lukemaan.

16.32: Pihakeinu vallattu, aika lukea tämän viikon Anna Karenina-sivut.



17.10: Oli palattava sisälle jatkamaan lukemista, kun ulkona alkoi pieni kiukkukuoro enkä pystynyt enää keskittymään lukemiseeni. Vielä on vähän Anna Kareninaa jäljellä.

21.07: Huh, niin vaan aika vierähti taas ruokaa laitellessa, muuta puuhaillessa, ja sitten oli katsottava taas yksi jakso Gleetä. Aloittelen vielä Yksi meistä valehtelee-kirjaa, mutta vähän tekisi mieli jo tehdä kaikkea muutakin. Katsotaan imaiseeko kirja mukanaan, vai alanko jo kohta laittaa lukumaratonia pakettiin tältä erää.



22.18: Totean, että ehkä tähän on hyvä jättää, kun alkaa keskittyminen siirtyä jo muualle.  Lukumaraton sujui hyvin, vaikka aluksi epäilinkin, ehdinkö oikeastaan lukemaan tänä viikonloppuna, kun oli jo muitakin suunnitelmia. Mutta niin vain luettuja sivuja kertyi yhteensä 793! Kaksi kirjaa sain luettua kokonaan, yhden luin loppuun, yhdestä sen viikon annoksen eli 100 sivua ja yhdestä vain ensimmäiset 50 sivua. Toki luettavat kirjat oli tällä kertaa aika nopeasti luettavia (krhm, kaikki muut paitsi Anna Karenina).

Koska lomaa on vielä jäljellä, saatan pitää itsekseni vielä jonkinlaisen vuorokauden lukumaratonin, kun tuota lainattujen kirjojen pinoa täytyisi edelleen pienentää jonkin verran. Mutta siitä sitten joskus myöhemmin lisää.

-Janita

maanantai 13. heinäkuuta 2020

#YAlukuhaaste2020: Kirjassa yli 450 sivua



The Gentleman's Guide to Vice and Virtue- Mackenzi Lee ★★★★

Tämä kirja oli myös ensimmäinen kirja, jonka luin heinäkuussa alkaneeseen Muumilaakson lukuhaasteeseen kohtaan Mörkö, eli kirja, jonka lukeminen vähän pelottaa. Lähinnä tässä pelotti suuret odotukset, joita olin kirjaa kohtaan luonut kaikkien kuulemieni kehujen perusteella.

Kirjassa kerrotaan Henry "Monty" Montaguesta, hänen Euroopan kiertueestaan ja siitä, kuinka hänen täytyisi ottaa roolinsa kunniallisena isänsä poikana. Monty ei kuitenkaan meinaa taipua rooliin, jota häneltä odotetaan, vaan hän mielellään rellestää menemään oman päänsä mukaan. 
Eurooppaa kiertämään lähtee Montyn mukaan sisko, sekä hyvä ystävä, jota kohtaan Monty huomaa tuntevansa muutakin kuin vain ystävyyttä. Matkasta tuleekin melkoinen seikkailu, johon mahtuu varkauksia, suuria tunteita, maantie-ja merirosvoja ja vaikka ja mitä.

Aina vähän pelottaa aloittaa kirja, josta on kuullut lähes pelkästään hyvää. Mutta tällä kertaa ei onneksi tarvinnut pettyä! Tarina vei ihan mukanaan ja tämä 500-sivuinen kirja ehti loppuunsa jo parissa illassa. Historialliset romaanit loistavat myös jostain syystä poissaolollaan mun lukemissani kirjoissa, varsinkin jos mennään yhtään pidemmälle historiaan, mutta tämä oli kyllä kaikin puolin viihdyttävä teos. Toisaalta, mitä muuta voikaan olettaa, jos kirjassa on merirosvoja, seikkailuja ja siihen päälle vähän seksuaalivähemmistöjen rakkautta. 

-Janita

tiistai 7. heinäkuuta 2020

#YAlukuhaaste2020: Kirjassa on kartta



Stephanie Garber- Caraval ★★★

Tämä trilogia on tullut niin usein vastaan bookstagramin puolella, joten oli otettava se itsekin lukulistalle. Caravalissa seurataan Scarlettia, jonka unelmana on ollut päästä mukaan Caraval-peliin ja vihdoinkin kutsu peliin saapuu. Kun Scarlett siskonsa Tellan kanssa sitten käy kohti peliä, sisko katoaakin. Ja käykin ilmi, että tällä kertaa pelin voittaa se, joka löytää Scarlettin kadonneen siskon ensimmäisenä. Edessä on melkoinen peli maagisissa maisemissa ja ikuisessa kysymyksessä siitä, mihin voi luottaa vai voiko mihinkään.

En oikeastaan ollut odottanut mitään tältä kirjalta, muuta kuin ehkä ihan vetävää lukukokemusta, kun tämä niin paljon on kuitenkin esillä ollut. Ja olihan tämä oikein viihdyttävä sarjan avaus! Lueskelin tätä mm. kesäisillä piknikeillä, hellepäivinä pihakeinun suojassa ja tämä oli juuri oikein sopivaa luettavaa kiireettömiin kesäpäiviin. En nyt mitään suuria tunteita kokenut tämän kirjan kanssa, mutta ehdottomasti aion lukea sarjan seuraavatkin osat, luultavasti jätän ne luettavaksi juuri tällaisille rennoille lomapäiville, kun kaipaa jotain helppoa luettavaa, jonka seurassa viihtyy.

-Janita

maanantai 22. kesäkuuta 2020

Kesäkuulumiset



Oon ehtinyt kesälomailla kolme viikkoa ja on ollut niin ihanaa! On päässyt irtautumaan kunnolla työarjesta, on ollut ihania kesäseikkailuja, ihanat säät ja oonpa mä ehtinyt kesän kirjallista to do-listaakin jo käymään läpi. Nyt siis luvassa pieni katsaus siihen, kuinka tää kesälista on kolmessa viikossa edennyt!


1. Lue Anna Karenina. - Tämä on hyvällä mallilla, eli olen lukenut joka viikko sen 100 sivua, joka olikin tarkoituksena.  

2. Lue kirjoja YA-lukuhaastetta varten.  Tämä on edennyt myös hyvin, olen nyt kesäkuun aikana lukenut kirjoja Pride-lukuhaastetta varten ja suurin osa niistä on ollut nuortenkirjoja. Bingoruudussakin on enää kymmenen tyhjää kohtaa, aion varmasti täyttää koko ruudun kokonaan, kun aikaa on.

3. Lue pihakeinussa. Tänne en ole vielä ehtinyt, mutta ainakin tämän viikon säät näyttää siltä, että varjossa olevassa pihakeinussa olisi varmasti ihana lukea!

4. Lue myös ammattikirjallisuutta. Samoin nämä ovat vielä lukematta, tässä kuussa oon keskittynyt paljon Pride-lukuhaasteeseen ja niihin kirjaston kirjoihin, joiden laina-aika on päättymässä. 

5. Pidä lukumaraton. Ehdin pitää tällaisen jo tuossa joku aika sitten! 24 tuntia lukemista (joista tosin nukuin osan), ehdin lukea maratonin aikana 829 sivua! Tarkoituksena oli lukea kirjaston kirjoja, koska niitä on kertynyt niin paljon nyt kotiin.

6. Klassikkokesä. Tähän oon osallistunut lähinnä Anna Kareninaa lukemalla. Mutta listalla tälle kesälle on ainakin Sieppari ruispellossa ja Lasikellon alla, molemmat ajattelin lukea siis uudestaan. Lisäksi olisi vaikka mitä mielenkiintoista omassa hyllyssä, katsotaan mitä kaikkea ehdin lukea!

7. Nappaa Oman hyllyn lukemattomat- purkista kirjoja luettavaksi. Tämäkin odottelee vuoroaan, nyt tarkoituksena on saada ensin kirjaston kirjoista suurin osa luettua ja palautettua!

8. Book annotating-kokeilu. Ihan ensimmäisenä lomapäivänäni luin uudelleen Keaton Hensonin Idiot versen ja alleviivailin sieltä lempparikohdat. Lasikellon alla odottaa vielä vuoroaan.

9. Aamukahvit kirjan kanssa ulkona. Tämän toteutin lukumaratonin aikana, oli ihanaa! Varmasti tulee kyllä juotua aamukahvit uudestaankin ulkona useampaan otteeseen.

10. Kirjoita aktiivisesti sekä blogiin että Instagramiin luetuista kirjoista. Tässä pitäisi skarpata, on ollut vähän vaikeuksia saada itseään kirjoittamaan luetuista kirjoista.

11. Muista myös hyllynlämmittäjät.  Nämä saavat odottaa sitä hetkeä, että saan kesäkuisen Pride-lukuhaasteen päätökseen ja edes osan noista kirjaston kirjoista takaisin kirjastoon..

12. Kirjoita omaa. Tää on ollut oikeastaan koko alkukesän juttu. Oon kirjoittanut ihan todella paljon! Oon saanut jotain jo valmiiksi asti ja saanut taas sellaisen kirjoitusinnostuksen syttymään. On ollut ihanaa keskittyä kirjoittamiseen ihan kunnolla ja mennä oman fiiliksen mukaan. Yöt on mun parasta aikaa ja suuri osa kirjoituksesta on tapahtunut öisin. 


Näin on mennyt kolme viikkoa lomasta, hurjaahan tässä on se, että loma vain jatkuu ja jatkuu! Seuraavan viikon oon tosin töissä, mutta senkin jälkeen on vielä monta viikkoa aikaa lomailla. Näyttää siltä, että tein oikein hyvän kesälistan, jonka suorittaminen ei tuo mitään paineita, näiden kaikkien kohtien toteuttaminen menee tässä kesäpäivien lomassa ihan kuin itsestään. 

-Janita

maanantai 15. kesäkuuta 2020

#YAlukuhaaste2020: LGBTQ+ aihe & Kirja, jonka nimestä pidät



Rachel Hawkins- Her Royal Highness ★★★½

Her Royal Highness kertoo Milliestä, joka lähtee opiskelemaan Skotlantiin ja saa huonekaverikseen Skotlannin prinsessan. Huonekaverusten välit ovat alusta asti hieman kylmänpuoleiset, mutta pikku hiljaa molemmat huomaavat, että ehkä kaiken vihan takana piilotteleekin jotain muita tunteita.

Tämän kirjan laitoin kohtaan LGBTQ+ aihe, koska tahdoin säästää sen kohdan kirjalle, jossa olisi naisrakkautta. Tuntuu nimittäin siltä, että miesrakkaus on paljon useammin esillä kirjallisuudessa. Varsinkin nuortenkirjoissa. Kysynpähän vain, että miksi on näin. 

Okei, luin juuri Kaarnan kätkössä, jossa oli tyttörakkautta, mutta tahdon lisää hyvää naisrakkauskirjallisuutta. Her Royal Highness oli jo aika lähellä sitä, mutta jotain lisää olisin ehkä vielä kaivannut. No, tämä oli oikein hyvä tällainen vähän keveämpi kesälomakirja, jonka lukemisesta nautin kyllä paljon!



Adam Silvera- History is all you left me ★★★★

Tämä kirja todellakin ansaitsee paikkansa lukuhaasteen kohdassa "kirja, jonka nimestä pidät", aivan ihana. 

Ja ihana oli kyllä kirjakin. 

Kirjan kertojana toimii Griffin, jonka entinen poikaystävä ja samalla paras ystävä Theo on kuollut onnettomuudessa. Kirjassa liikutaan historiassa sekä nykyisyydessä, vähän kerrallaan käydään läpi Griffinin ja Theon suhdetta, seurustelua, eroa ja ystävyyttä. Nykyisyydessä keskitytään Griffinin tunteisiin ja elämään aikana, kun Theoa ei enää ole. Griffin päätyy myös käymään surua läpi vähän kummallisessa seurassa; Theon uuden poikaystävän kanssa.

Tämä kirja oli kyllä ihan hemmetin surullinen, jos nyt vaikka siitä lähdetään. No, mitä voi olettaa kirjalta, jonka lähtökohtana on nuoren ihmisen kuolema. Mutta Griffinin suru tulee paperilta omalle iholle ja sen alle.

Kirja on kaikessa surullisuudessaan myös suloinen ja toiveikas. Sivujen väliin mahtuu paljon rakkautta ja välittämistä.

Luin tämän oman pienen lukumaratonini aikana ja täytyy sanoa, että en suosittele tätä kirjaa sellaiseen hetkeen. Tämä pitäisi lukea hitaasti ja vähän kerrallaan, koska muuten sen surun ja kaiken sen painon alkaa tuntea itsekin ihan fyysisesti. 
Mutta aivan ehdottomasti lukemisen arvoinen kirja. Ja ai että tuo nimi.

-Janita


torstai 11. kesäkuuta 2020

#YAlukuhaaste2020: Kirja, joka sinun oli tarkoitus lukea viime vuonna



Nina LaCour- Välimatkoja ★★★★☆

"Mietin, onko olemassa salainen virtaus, joka yhdistää menetyksen kokeneet ihmiset toisiinsa. Enkä puhu nyt sellaisista menetyksistä, joita kaikki kokevat, vaan menetyksistä, jotka vievät pohjan koko elämältä, vievät pohjan minuudelta, niin että kun katsoo kasvojaan peilissä, ei enää tunnista niitä omikseen."

Välimatkoja kertoo Marinista, joka pakkasi laukkunsa ja muutti toiselle puolelle Yhdysvaltoja, eikä enää puhunut kenellekään tuntemalleen ihmiselle. Kukaan ei tiedä, millaista elämä oli ennen hänen lähtöään, ennen kuin hänen ystävänsä Mabel matkustaa Marinin luokse muutamaksi päiväksi ja asioita on käytävä läpi hänen kanssaan.

Tämä kirja oli roikkunut mun tbr-listalla jo kauan, mutta jotenkin en saanut vain aikaiseksi koskaan varata tai lainata sitä. Nyt vasta YA-lukuhaasteen myötä vihdoinkin kävin lainaamassa tämän.

Välimatkoja oli yhdellä sanalla sanottuna sydäntäsärkevä kirja. Sellainen yksinäisyys ja etäisyys oikein tihkuu kirjojen sivuilta ja pistää suoraan sydämeen. 

En oikein osaa laittaa tämän kirjan aiheuttamia tuntemuksia edes sanoiksi asti, mutta suosittelen ehdottomasti tarttumaan tähän, jos et vielä ole ehtinyt lukemaan. 


Courtney Summers- Sadie ★★★★☆

""Tytöt paneutuu tapaukseen, jossa järkyttävä rikos johtaa hyytävän mysteerin jäljille. Se on tarina perheestä, sisaruksista ja Amerikan pikkukaupunkien asukkaista, joiden hiljaisesta elämästä ei lauluja kirjoiteta. Se on tarina siitä, miten pitkälle olemme valmiit menemään suojellaksemme läheisiämme... ja tarina kovasta hinnasta, jonka maksamme, jos epäonnistumme.
Ja kuten niin monet tarinat, tämäkin alkaa kuolleesta tytöstä.""

Sadie ei valitettavasti löytänyt itselleen sopivaa kohtaa YA-lukuhaasteesta, mutta koska pidin siitä sen verran paljon, ajattelin kirjoittaa siitäkin lyhyesti. 
Sadie kertoo tarinaa Sadiesta, jonka pikkusisko Mattie on löydetty murhattuna. Äiti, joka kamppailee alkoholisminsa kanssa, on jättänyt Sadien ja Mattien omilleen, joten kun Mattie löydetään murhattuna, on Sadie yksin.
Hän lähtee matkalle, jonka tarkoituksena on hankkia oikeutta sisarelle - ja kostaa. 

Sadie on mielenkiintoisesti koottu kirja. Osa tarinasta seurataan Sadien kautta ja osa taas toimittaja West McCrayn Tytöt-podcastin kautta. En olekaan tainnut lukea ennen kirjaa, jossa olisi tällainen podcast-viritelmä mukana ja yllättävän hyvin se toimi! Tarina itsessään oli melkoisen ahdistava ja jäi kyllä mieleen pyörimään. Voisin kuvitella, että tää toimisi oikein hyvin äänikirjana!

-Janita


sunnuntai 17. toukokuuta 2020

Kirjakesä 2020


Biibbidi Bobbidi Bookin Laura teki videon kesän kirjallisesta to do-listasta ja idea vaikutti niin hauskalta, että päätin kasata myös itselleni kesälistan! Lomailen lähes koko kesän, joten aikaa pitäisi olla tehdä vaikka ja mitä. 
Tältä näyttäisi siis mun kirjakesän suunnitelmat!


1. Lue Anna Karenina. Tämä klassikko on odottanut hyllyssäni jo tarpeeksi kauan, nyt minä sen luen. Jaoin kirjan jo valmiiksi kymmeneen osaan, eli jokaiselle lomaviikolle on oma pätkänsä odottamassa. 

2. Lue kirjoja YA-lukuhaastetta varten.  On pitänyt lukea nuorten kirjallisuutta enemmän, joten nyt pitäisi olla ainakin aikaa lukea. Bingoruutua ajattelin siis täyttää ahkerasti kesän aikana.

3. Lue pihakeinussa. Tätä oon odottanut jo koko toukokuun! Niitä sellaisia lämpimiä kesäiltoja, kun voi viipyä pihan keinussa myöhään kirjan kanssa ja on tarpeeksi lämmintä JA valoisaa tehdä niin. Tai päiviä, kun ei ole muuta tekemistä ja voi varata pihakeinun itselleen ja kirjoille.

4. Lue myös ammattikirjallisuutta. Vaikka nyt lomailenkin, niin mulla olisi pari työhön liittyvää kirjaa, jotka haluaisin lukea. Kiinnostavia ne kyllä ovat, kyse on lähinnä siitä, maltanko pysähtyä lukemaan niitä, kun kirjalista on muutenkin kovin pitkä.

5. Pidä lukumaraton. Ehkä se on vain itsenäinen vuorokauden lukumaraton tai jotain muuta, mutta lukumaraton hyvillä eväillä on pakko toteuttaa kesän aikana!

6. Klassikkokesä. Viime kesänä kirjagramin puolella pyöri 1001kirjaa- tilin pystyyn pistämä #klassikkokesä- haaste, ja tavoitteena oli lukea siis kesän aikana klassikoita. Tähän aion ehdottomasti lähteä mukaan myös tänä vuonna, eli aion lukea Anna Kareninan lisäksi myös muitakin klassikoita.

7. Nappaa Oman hyllyn lukemattomat- purkista kirjoja luettavaksi. Syyslukijan inspiroimana väsäsin oman TBR-purkin oman hyllyn lukemattomista kirjoista ja aion ehdottomasti kesällä hyödyntää tätä purkkia ja napata sieltä kesälukemista. 

8. Book annotating-kokeilu. Haluan testata lukea muutaman oman suosikkikirjan ja kirjoitella muistiinpanoja ja alleviivata tärkeitä kohtia kirjasta. Toinen kirjoista on Sylvia Plathin Lasikellon alla ja toinen on Keaton Hensonin Idiot verse. Lasikellon alla oli mulle tärkeä kirja 2013 vuonna, kun sen ensimmäistä kertaa luin, jännä nähdä, millainen lukukokemus tästä tulee! (Ja samalla tällä saisi yhden klassikon klassikkokesää varten luettua.) Idiot verse taas on yksi sellaisista runokirjoista, johon olen halunnut palata uudestaan jo hetken, vaikka olen tämän kirjan tainnut lukea jo parikin kertaa.

9. Aamukahvit kirjan kanssa ulkona. Kesäaamut on ihania ja siihen vielä yhdistettynä kirja ja kahvi - täydellistä.

10. Kirjoita aktiivisesti sekä blogiin että Instagramiin luetuista kirjoista. Tämä onkin aika simppeli; tahdon kirjoittaa enemmän lukemistani kirjoista.

11. Muista myös hyllynlämmittäjät. Oon lukenut ahkerasti tälle vuodelle valitsemiani hyllynlämmittäjiä, mutta vielä kolme niistä on lukematta. Tavoitteena olisi kesän aikana lukea ainakin yksi näistä.

12. Kirjoita omaa. Haaveeni on lapsesta saakka ollut kirjoittaa kirja. Olen toki kirjoittanut kaikenlaista koko elämäni ajan, mutta nyt haluaisin työstää jonkin tekstin ihan valmiiksi asti ja mulla onkin tällä hetkellä eräs projekti siinä ihanassa alkuvaiheessa, jossa aihe on mielessä, kirjoittaminen houkuttelee, mutta aikaa ei vielä ole löytynyt. No, kesällä löytyy, joten aion kirjoittaa ja edistää tätä unelmaa kesän aikana!


Kahden viikon päästä oon jo kesälomalla, ihan hurjaa! Mutta ihanaa, että vaikka kaikki tapahtumat onkin peruttu, niin on ainakin jotain suunnitelmia pitkälle lomalle.

-Janita