Näytetään tekstit, joissa on tunniste omasta hyllystä. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste omasta hyllystä. Näytä kaikki tekstit

lauantai 9. tammikuuta 2021

Vahvat naiset- lukuhaaste: Kirjan nimessä naista tarkoittava sana



My sister, the serial killer - Oyinkan Braithwaite 

"I found myself typing "serial killer" into the Google search box at 3 a.m. There it was: three or more murders...serial killer."

Oon huomannut, että mulla on välillä todella suuri kynnys aloittaa kirjan lukeminen englanniksi. En edes tiedä, miksi; luen englantia sujuvasti (toki esimerkiksi erilaisten murteiden kanssa saattaa olla vähän ongelmia), osaan kieltä niin, etten tarvitse lukemiseen sanakirjaa tueksi ja luen nykyään englanniksi melkein yhtä nopeastikin kuin suomeksi. Silti välillä on hirveän vaikea aloittaa kirja, jos se on englanninkielinen.

My sister, the serial killer-kirjan kohdalla kävi juurikin näin. Ostin kirjan innoissani viime kesänä, hypistelin sitä moneen otteeseen, luin siitä paljon hyvää muiden arvosteluista, mutta silti en osannut aloittaa kirjaa. En lopulta keksinyt muuta syytä tälle viivyttelylle kuin kirjan kieli. 

Olen tehnyt aika löysiä lukutavoitteita tälle vuodelle, mutta yksi niistä on se, että lukisin enemmän englanniksi. Ihan vain siitä syystä, että monia kiinnostavia kirjoja ei ole käännetty suomeksi ja toiseksi siksi, että pitäisin kielitaitoa yllä. Joten joululomani toiseksi viimeisenä päivänä kaivoin vihdoinkin tämän Braithwaiten kirjan omasta hyllystä ja aloin lukemaan.

My sister, the serial killer kertoo sisaruksista, Koredesta ja Ayoolasta. Ayoolalla riittää poikaystäviä - ja useat näistä seurusteluista päättyvät siihen, että Korede lähtee auttamaan siskoaan valkaisuaineen ja kumihanskojen kanssa. Näin käy taas eräänä iltana; Korede saa puhelun Ayoolalta ja lähtee auttamaan siskoaan, joka on  tappannut jo kolmannen poikaystävänsä itsepuolustuksen varjolla.
Valkaisuaine ja kumihanskat mukaan ja siskoa auttamaan. 
Mitä sitten käy, kun Ayoola iskee silmänsä lääkäriin, jonka kanssa Korede työskentelee, ja johon Korede on itse ollut jo kauan salaisesti rakastunut? 
Kuinka vihjata miehelle hienovaraisesti, että seurustelu oman siskon kanssa saattaakin päätyä kuolemaan?

Täytyy myöntää, että tämän kirjan kohdalla englanniksi lukemisen pelko oli aivan turhaa. Sivut kääntyivät kuin itsestään, niin vetävästi kirja oli kirjoitettu. Lopulta olin niin koukussa, ettei tämän kirjan lukemiseen mennyt edes kokonaista vuorokautta, parilta istumalta ahmin kirjan loppuun. Tarina oli erilainen ja uusi, tällaista en olekaan aiemmin lukenut. Harmitti Korede, joka antoi liikaa anteeksi, ärsytti Ayoola, joka ajatteli vain itseään. 
Kaiken kaikkiaan kirja oli oikein kiinnostava ja viihdyttäväkin, oikein hyvä kirja pitkän loman viimeisille päiville. Jään odottamaan lisää kirjoja Braithwaitelta luettavaksi!

-Janita


torstai 20. elokuuta 2020

#YAlukuhaaste2020: Lukematon oman hyllyn kirja

 



Dean Atta - The Black Flamingo ★★★★★


"Anna gets Phoebe, my old Barbie doll,
and my Teenage Mutant Ninja Turtles.
Anna gets my dungarees
and all my other old clothes, too.
I notice when Anna plays
with my Turtles, no one asks her why.
I notice when Anna wears 
my dungarees, no one comments.
I'm glad she is free to play
and dress however she feels happy."


Oi, mikä kirja. 

The Black Flamingo on ehdottomasti yksi vuoden parhaista säeromaaneista. Kirjassa kerrotaan Michaelin tarinaa  lapsuudesta lähtien. Michael tutkiskelee omaa identiteettiään, pohtii sitä, millaista on olla mixed-race gay teen.  (Sivuhuomautus: Googlailin muuten, että miten mixed-race olisi hyvä kääntää suomeksi, mutta mitään järkevää suomennosta ei osunut kohdalle. Onko tälle jokin oikea sana?)

Tämä kirja on täynnä kaikkea niin hyvää, ettei tälle voi olla antamatta viittä tähteä.
Näiden syiden takia tämä oli minulle täyden viiden tähden kirja;

1) Se on loistavasti kirjoitettu säeromaani, jonka lukemista ei tahdo lopettaa, mutta toisaalta se on niin hyvä, että sitä tahtoisi säästellä.

2) Se on sateenkaarikirja.

3) Siinä pohditaan syvällisiä asioita, kuten vaikka ihonvärin kautta muodostettavia ennakkoluuloja. Kirja on hyvin ajankohtainen tässä maailman tilanteessa.

4) Siinä on mukana DRAGIA (!!) ja sitä on harvemmin kirjoissa, joten siitä annan superisti plussaa.

5) Se on ulkonäöllisestikin kaunis kirja.

6) Se laittaa tuntemaan asioita laidasta laitaan. Välillä sattuu sydämeen, koska surettaa, välillä siksi, että jokin kohtaus vain pakahduttaa ihanuudellaan/hienoudellaan/millä tahansa.

7) Se on upea. Ihan vaan yksinkertaisesti upea. 


Lyhyesti: Lukekaa tämä!


-Janita


keskiviikko 1. heinäkuuta 2020

Pride-lukuhaaste

Kesäkuu vaihtui heinäkuuksi ja sen myötä päättyi myös kesäkuinen Pride-lukuhaaste. Ehdin lukea kuusi kirjaa lukuhaastetta varten ja hyllyyn jäi vielä muutama luettavaksi. Koska useampi näistä kirjoista soveltui myös YA-lukuhaasteeseen ja niistä olen ehtinyt omat postauksensa jo kirjoittaa, ajattelin käydä vain lyhyesti läpi, mitä kirjoja tuli luettua.



The Stonewall Reader ★★★★

Kokoelma kirjoituksista, joita kirjoitettiin niin Stonewallin mellakoiden aikaan kuin niiden jälkeenkin. Ihan todella mielenkiintoinen ja tärkeä teos, jonka ostamista suunnittelen myös omaan hyllyyn. 


Kaarnan kätkössä ★

Tästä kirjasta ja siitä, miksi tää ei ollut mun kirjani, kirjoitin ihan omassa postauksessaan (se löytyy täältä).


Her Royal Highness ★★★½

Tyttöjen välistä rakkautta ja vähän kuninkaalisia siihen sekoitettuna. 


History Is All You Left Me ★★★★

Surusta ja siitä ylipääsemisestä. Ja rakkaudesta tietenkin. Her royal highness ja History is all you left me löytyvät saman blogipostauksen alta täältä.


This Is How You Lose the Time War ★★★★

Aikamatkustusta ja naisagenttien välistä rakkautta. Kuulostaa jotenkin täydelliseltä kokonaisuudelta. Täytyy myöntää, että kun lopetin tämän lukemisen, olin hetken ihan pihalla, mitä juuri luin, mutta sulattelun jälkeen totesin, että olihan tämä nyt hyvä. Aikamatkustus - kyllä, rakastuvat naisagentit - kyllä. 


Dodo ★★★★

Dodo on nuorten säeromaani, jossa pohdiskellaan vähän seksuaali-identiteettiä ja aika montaa muutakin asiaa aina mielenterveysongelmista perhesuhteisiin ja koulunkäyntiin. Dodosta löytyy pidempi teksti täältä.


Yhteenvetona toteaisin tässä sen, että luin kyllä hyviä kirjoja, laajasti erilaisia tarinoita ja eri genrejäkin. Hieman kyllä pistää silmään se, että suurimman osan kirjoista luin englanniksi ja ilmeisesti näitä ei ole edes käännetty suomeksi. Tuntui, että luettavaa tähän haasteeseen olikin helpompi löytää englanniksi.  Lisäksi kirjalista on aika valkoinen. 

Nämä silmällä pitäen täytyy kehitellä seuraavan vuoden kesäkuulle vähän laajempi kattaus luettavaa!

-Janita

maanantai 22. kesäkuuta 2020

Kesäkuulumiset



Oon ehtinyt kesälomailla kolme viikkoa ja on ollut niin ihanaa! On päässyt irtautumaan kunnolla työarjesta, on ollut ihania kesäseikkailuja, ihanat säät ja oonpa mä ehtinyt kesän kirjallista to do-listaakin jo käymään läpi. Nyt siis luvassa pieni katsaus siihen, kuinka tää kesälista on kolmessa viikossa edennyt!


1. Lue Anna Karenina. - Tämä on hyvällä mallilla, eli olen lukenut joka viikko sen 100 sivua, joka olikin tarkoituksena.  

2. Lue kirjoja YA-lukuhaastetta varten.  Tämä on edennyt myös hyvin, olen nyt kesäkuun aikana lukenut kirjoja Pride-lukuhaastetta varten ja suurin osa niistä on ollut nuortenkirjoja. Bingoruudussakin on enää kymmenen tyhjää kohtaa, aion varmasti täyttää koko ruudun kokonaan, kun aikaa on.

3. Lue pihakeinussa. Tänne en ole vielä ehtinyt, mutta ainakin tämän viikon säät näyttää siltä, että varjossa olevassa pihakeinussa olisi varmasti ihana lukea!

4. Lue myös ammattikirjallisuutta. Samoin nämä ovat vielä lukematta, tässä kuussa oon keskittynyt paljon Pride-lukuhaasteeseen ja niihin kirjaston kirjoihin, joiden laina-aika on päättymässä. 

5. Pidä lukumaraton. Ehdin pitää tällaisen jo tuossa joku aika sitten! 24 tuntia lukemista (joista tosin nukuin osan), ehdin lukea maratonin aikana 829 sivua! Tarkoituksena oli lukea kirjaston kirjoja, koska niitä on kertynyt niin paljon nyt kotiin.

6. Klassikkokesä. Tähän oon osallistunut lähinnä Anna Kareninaa lukemalla. Mutta listalla tälle kesälle on ainakin Sieppari ruispellossa ja Lasikellon alla, molemmat ajattelin lukea siis uudestaan. Lisäksi olisi vaikka mitä mielenkiintoista omassa hyllyssä, katsotaan mitä kaikkea ehdin lukea!

7. Nappaa Oman hyllyn lukemattomat- purkista kirjoja luettavaksi. Tämäkin odottelee vuoroaan, nyt tarkoituksena on saada ensin kirjaston kirjoista suurin osa luettua ja palautettua!

8. Book annotating-kokeilu. Ihan ensimmäisenä lomapäivänäni luin uudelleen Keaton Hensonin Idiot versen ja alleviivailin sieltä lempparikohdat. Lasikellon alla odottaa vielä vuoroaan.

9. Aamukahvit kirjan kanssa ulkona. Tämän toteutin lukumaratonin aikana, oli ihanaa! Varmasti tulee kyllä juotua aamukahvit uudestaankin ulkona useampaan otteeseen.

10. Kirjoita aktiivisesti sekä blogiin että Instagramiin luetuista kirjoista. Tässä pitäisi skarpata, on ollut vähän vaikeuksia saada itseään kirjoittamaan luetuista kirjoista.

11. Muista myös hyllynlämmittäjät.  Nämä saavat odottaa sitä hetkeä, että saan kesäkuisen Pride-lukuhaasteen päätökseen ja edes osan noista kirjaston kirjoista takaisin kirjastoon..

12. Kirjoita omaa. Tää on ollut oikeastaan koko alkukesän juttu. Oon kirjoittanut ihan todella paljon! Oon saanut jotain jo valmiiksi asti ja saanut taas sellaisen kirjoitusinnostuksen syttymään. On ollut ihanaa keskittyä kirjoittamiseen ihan kunnolla ja mennä oman fiiliksen mukaan. Yöt on mun parasta aikaa ja suuri osa kirjoituksesta on tapahtunut öisin. 


Näin on mennyt kolme viikkoa lomasta, hurjaahan tässä on se, että loma vain jatkuu ja jatkuu! Seuraavan viikon oon tosin töissä, mutta senkin jälkeen on vielä monta viikkoa aikaa lomailla. Näyttää siltä, että tein oikein hyvän kesälistan, jonka suorittaminen ei tuo mitään paineita, näiden kaikkien kohtien toteuttaminen menee tässä kesäpäivien lomassa ihan kuin itsestään. 

-Janita

maanantai 25. toukokuuta 2020

#YAlukuhaaste2020: Kirjasarjan ensimmäinen osa, Kirjassa käsitellään sairautta tai vammaa, Kirjassa matkustetaan ja Uudelleen luettu




Jacqueline Wilson- Tyttöfrendit 1-4


"" Yllätys, yllätys!" Henderson toteaa. Hän huokaisee. "Te tytöt ette tunnu juuri muusta puhuvankaan. Teillä on hyvin yksioikoinen ajatusmaailma. Monet tuhannet päättäväiset, älykkäät naiset ovat taistelleet koko tämän vuosisadan ajan, jotta pystyisitte avartamaan maailmankuvaanne, ja silti te vain haluatte istua täällä pulisemassa pojista sen sijaan että keskittyisitte monipuoliseen koulutukseenne.""

Tyttöfrendit-sarja oli mulle lapsuudessa se sarja, jota lainasin jatkuvasti kirjastosta. Jaksoin lukea Wilsonilta ihan mitä tahansa, hänen kirjoitustyylinsä oli aina yhtä kutsuva.
Nyt täytyy kyllä myöntää, ettei Tyttöfrendit uponnut samalla tavalla kuin nuorempana. Osittain kyllä, nuoren naisen heikohkoa itsetuntoa on kuvattu näissä hyvin osuvasti, kipuilua siitä, ettei näytä samalta kuin muut ja ahdistusta siitä, ettei sovi joukkoon. Ystävyyttä on kuvattu hienosti, perheen sisäisiä ongelmia myös.

Mutta sitten on tämä toinen puoli ja aloin tuntea itseni samanlaiseksi kuin päähenkilö Ellien luokanvalvoja/liikunnanopettaja Henderson. Kaikki pyörii koko ajan poikien ympärillä!
Harmitellaan puuttuvaa poikaystävää, poikaystävät menevät ystävien ohi ja valehdellaan että ollaan ystävien kanssa, jotta voidaan oikeasti karata tapaamaan vähän liian paljon vanhempaa poikaystävää. Deittaillaan poikia, joista ei olla oikeasti kiinnostuneita, kunhan vain olisi joku, lähdetään tuntemattomien poikien matkaan ja jutellaan netissä pojille, jotka ovat todellisuudessa jotain aivan muuta kuin väittävät olevansa. Ja sitten kun saadaan poikaystävä, on sekin loppujen lopuksi aika kamalaa.

Paras näistä kirjoista ehdottomasti oli nyt, ja oli nuorena, Mieletön kalorikammo. Siinä nimittäin poikahuolet jäivät hieman taka-alalle, kun Ellien itsetunnon puute saa hänet sairastumaan jonkinasteiseen syömishäiriöön. Ei se itse syömishäiriön ja sen oireilun kuvaus parasta ollut, vaan juuri se, kuinka nuoret naiset ajautuvat tilanteeseen, jossa he sairastuvat syömishäiriöön. Oli se sitten se  täydellisen naisen kuva, jota kaikille tuputetaan tai pyrkimys täydellisyyteen, joka kumpuaa jostain syvältä sisältä.

Oli ihan mielenkiintoista kyllä palata tähän sarjaan, mutta en usko, että tarvitsee lukea tätä enää uudestaan. Nykyään on niin paljon uudempaa kirjallisuutta, joka ei keskity vain seurustelemiseen ja poikiin niin kuin ne olisivat tärkeimpiä asioita maailmassa.

Ya-lukuhaasteeseen sijoitin kirjat näin:

Ihanat, kamalat pojat - Kirjasarjan ensimmäinen osa
Mieletön kalorikammo - Kirjassa käsitellään sairautta tai vammaa (syömishäiriö)
Myöhään ulkona - Kirjassa markustetaan
Voi itku!- Uudelleen luettu

-Janita

tiistai 5. toukokuuta 2020

Helmet-lukuhaaste 2020


5.5.2020 Helmet-lukuhaaste= valmis.

Tänään luin viimeiset sivut tämän vuoden Helmet-lukuhaastetta varten. Hieman yli neljä kuukautta tähän viidenkymmenen kirjan urakkaan meni (oon tosin lukenut tänä vuonna yhteensä 72 kirjaa, eli luetuista kirjoista 22 ei sopinut haasteeseen).

Olipa hauska projekti! Oon suorittanut Helmet-lukuhaasteen aikaisemmin vain kerran, vuonna 2018, ja itseasiassa nyt kun aloin muistelemaan, en välttämättä saanutkaan sitä ihan valmiiksi, koska taisin jossain vaiheessa kyllästyä ja unohtaa koko haasteen. Oon fiilislukija, enkä yleensä suunnittele lukemisiani mitenkään, vaan valitsen kirjat sen mukaan, mikä tuntuu juuri sillä hetkellä hyvältä. Alkuun suoritinkin Helmet-lukuhaastetta niin, että luin kirjoja, joita halusinkin lukea ja keksin niille sitä mukaa haastekohtia. Vasta huhtikuun alussa tein pienen lukupinon, jossa oli viimeiset kirjat tätä haastetta varten ja pysyinkin suunnitelmissa loppuun saakka!
Kirjoitinkin silloin Instagramin puolella, että ehkä se, ettei voi suunnitella oikein muuta tekemistä ja kalenteri on tyhjillään, toi tarpeen suunnitella edes jotain ja aloin kasata tbr-pinoa. 

Suurin osa kirjoista on ihan lukemalla luettuja, mutta koska kirjastot ovat olleet suljettuina (ja koska innostuin äänikirjoista vasta tämän vuoden puolella), on osa kirjoista kuunneltu äänikirjoina. Jos täytyisi valita muutama lemppari näistä tähän haasteeseen luetuista kirjoista, mainitsisin ainakin Antti Röngän Jalat ilmassa (tämän kirjan tarvitsen omaan hyllyyn), Taina Tervosen ja Anna Aution Hukkuneet (samoin tämän tahdon itselleni), Ruth Waren Lukitut ovet (mua ei oo koskaan pelottanut minkään kirjan lukeminen näin paljoa kuin tämän! Luin oikeasti välillä sormien välistä), Satu Vasantolan En palaa takaisin koskaan, luulen (oman hyllyn helmi), Sally Salmisen Katrina (oman hyllyn aarre tämäkin) ja itse asiassa koko haasteen viimeinen kirja Carlos Ruiz Zafónin Tuulen varjo (ja omasta hyllystä tämäkin, on ehtinyt lämmitellä hyllyäni ties kuinka monta vuotta).

Äänikirjoista lemppareimmat olivat ehdottomasti Juha Kauppisen Monimuotoisuus, jonka Avara luonto-vibat toimivat rauhoittavana tekijänä niin työmatkoilla kuin ennen nukahtamistakin. Samoin työmatkojani piristi Maria Laakson Taltuta klassikko!, jonka on äänikirjaksi lukenut Pirjo Heikkilä. 

Saa nähdä, ryhdynkö leikkiin mukaan taas seuraavana vuonna. Mutta nyt luen kyllä hetken ilman suunnitelmia ( tai no, onhan mulla se YA-lukuhaastepino jo tuolla odottamassa...)

Helmet-lukuhaaste 2020:

1. Kirja on vanhempi kuin sinä:  Patrick Süskind-Parfyymi
2. Iloinen kirja: Maria Veitola- Toisinpäin
3. Kirja, johon suhtaudut ennakkoluuloisesti: Mhairi McFarlane- Hei ethän unohda minua
4. Kirjan kannessa tai kuvauksessa on monta ihmistä:  Louisa May Alcott- Pikku naisia
5. Saamelaisen kirjailijan kirjoittama kirja: Nils-Aslak Valkeapää- Aurinko,isäni
6. Kirjan nimi alkaa ja päättyy samalla kirjaimella: Tuomas Kokko- Tosi kivat juhlat
7. Kirjassa rikotaan lakia: Jennifer Clement- Rakkaudesta aseisiin
8. Kirja, jonka joku toinen valitsee puolestasi: Siiri Enoranta- Tuhatkuolevan kirous
9. Kirjassa kohdataan pelkoja: Antti Rönkä- Jalat ilmassa 
10. Kirja sijoittuu maahan, jossa on vähemmän asukkaita kuin Suomessa: Samuel Bjørk- Minä matkustan yksin
11. Vaihtoehtohistoria: Philip K. Dick- The Man in the High Castle
12. Kirjasta on tehty näytelmä tai ooppera: Pajtim Statovci- Kissani Jugoslavia
13. Kirjassa eksytään: Juno Dawson- Mallikappale
14. Urheiluun liittyvä kirja: Marko Kantomaa- Ylpeydestä
15. Fiktiivinen kertomus, jossa mukana todellinen henkilö: Nikolaj Frobenius- Pelon kasvot
16. Kirjalla on kirjassa tärkeä rooli: Marianne Power- Rikkaaksi, hoikaksi, naimisiin
17. Tutkijan kirjoittama kirja: Maria Laakso- Taltuta klassikko!
18. Sinulle tuntematonta aihetta käsittelevä kirja: Taina Tervonen & Anna Autio- Hukkuneet
19. Kirja, jota luet yhdessä jonkun kanssa: Sofi Oksanen- Baby Jane
20. Luonnon monimuotoisuuta käsittelevä kirja: Juha Kauppinen- Monimuotoisuus
21. Pidät kirjan ensimmäisestä lauseesta: Satu Vasantola- En palaa takaisin koskaan, luulen
22. Kirjassa on epäluotettava kertoja: J. P. Delaney- Usko minua
23. Kirja on julkaistu myös selkokielellä: Minna Canth- Hanna
24. Kirja kirjailijalta, joka on kirjoittanut yli 20 kirjaa: Kirsti Kuronen- Merikki
25. Kirjassa ollaan saarella: Sally Salminen- Katrina
26. Kirjailijan sukunimi alkaa kirjaimella X, Y, Z, Å, Ä tai Ö: Carlos Ruiz Zafón- Tuulen varjo
27. Runomuotoinen kertomus, runoelma tai säeromaani: Kirsti Kuronen- Paha puuska
28. Tulevaisuudesta kertova kirja: Piia Leino- Taivas
29. Japaniin liittyvä kirja tai sarjakuva: Sayaka Murata- Lähikaupan nainen
30. Kirjassa pelastetaan ihminen: Rainbow Rowell- Eleanor & Park
31. Kirjassa kerrotaan elämästä maaseudulla: Mikael Niemi- Populäärimusiikkia Vittulajänkältä
32. Kirja on alun perin julkaistu kielellä, jota et osaa: Milan Kundera- The Unbearable lightness of being
33. Kirjassa tapahtuu muodonmuutos: Carlo Collodi- Pinokkion seikkailut
34. Kirjan nimessä on luontoon liittyvä sana: Mari Ahokoivu- Oksi
35. Kirjassa käytetään sosiaalista mediaa: Emmi-Liia Sjöholm- Paperilla toinen
36. Tunnetun henkilön suosittelema kirja: Tara Westover- Opintiellä 
37. Ajankohta on merkittävä tekijä kirjassa: Mika Waltari- Sinuhe egyptiläinen  (Osa 2)
38. Kirjan kannessa tai kuvauksessa on puu: Elena Ferrante- Kadonneen lapsen tarina
39. Kirjassa lennetään: Siri Kolu- Kesän jälkeen kaikki on toisin
40. 2010-luvulla kuolleen kirjailijan kirjoittama kirja: Toni Morrison- Minun kansani, minun rakkaani
41. Kirjassa laitetaan ruokaa tai leivotaan: Leena Parkkinen- Säädyllinen ainesosa
42. Kirjassa on isovanhempia: Liane Moriarty- Mustat valkeat valheet
43. Kustantamon kirjasarjassa julkaistu kirja: Édouard Louis- Ei enää Eddy
44. Kirjassa on kirjeenvaihtoa: Mary Ann Shaffer &Annie Barrowa- Kirjallinen piiri perunankuoripaistoksen ystäville
45. Esikoiskirja: Silvia Hosseini- Pölyn ylistys
46. Kirjassa on sauna: Kerstin Gier- Pilvilinna
47.- 48. Kaksi kirjaa, joilla on hyvin samankaltaiset nimet: Nathaniel Hawthorne- The Scarlet Letter & Emma Donoghue- The Sealed letter
49. Vuonna 2020 julkaistu kirja: Aura Nurmi- Leijonapatsailla
50. Kirjaston henkilökunnan suosittelema kirja: Elly Griffiths- Risteyskohdat

-Janita