Näytetään tekstit, joissa on tunniste lukumaraton. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste lukumaraton. Näytä kaikki tekstit

perjantai 11. kesäkuuta 2021

Pieni lukumaraton - päivä 2

 10.6.


11.36: Oli hieman vaikeuksia herätä, mutta nyt on edellisen päivän postaus ulkona ja kahvi edessä. Pet'n viimeiset sivut lähtee lukuun ja otin myös You Know Me Well'n valmiiksi odottamaan lukuvuoroaan.

12.35: Pet luettu! Tykkäsin tämän kirjan ideasta paljon! Nyt aamupalan kanssa jatkan You Know Me Welliä.


14.19: Aamun pahoinvointi yltyy ikäväksi kipukohtaukseksi. Lääkkeiden jälkeen siirryn halailemaan kuumavesipulloa ja yritän samalla lukea, mutta kivut ja lääkkeet kyllä meinaavat alkaa väsyttää. 

17.19: Kipuilu alkaa lieventyä. Tässä välissä luin vähän, katsoin vähän sarjoja ja yritin nukkuakin hetken, mutta en saanut unta. Nyt piristän itseäni jäätelöllä ja jatkan lukemista.

19.00: Koko päivä on mennyt sisällä, joten nyt nappaan kirjan mukaan ja siirryn pihalle lukemaan. Onneksi on jo vähän viileämpää, ei ole niin tukala olo.

22.23: Sain juuri luettua You Know Me Well'n loppuun. Sijoitan tämän myös Queer-lukuhaasteeseen! Aloitan vielä tässä samalla Sielujen saarta, mutta tosiasiassa keskittymiskyky alkaa tässä vaiheessa olla jo sitä luokkaa, ettei lukemisesta enää meinaa tulla mitään.

23.44: Päädynkin selailemaan somea ja viestittelemään, joten Sielujen saarta saan eteenpäin vain n. 20 sivua. On aika laittaa lukumaraton pakettiin ja siirtyä unille. 
Kaiken kaikkiaan ihan hyvä lukumaraton, vaikka tämän päivän kipuilut veivätkin paljon lukuaikaa. Yhteensä sain luettua neljä kokonaista kirjaa, yhdestä lopun ja yhdestä alun, yhteensä 745 sivua! Ainakin pääsen palauttamaan edes muutaman kirjan tämän maratonin jäljiltä takaisin kirjastoon!



-Janita






torstai 10. kesäkuuta 2021

Pieni lukumaraton - päivä 1

Päätin tosiaan pitää 9.-10.6. oman pienen lukumaratonin, koska kirjastokasa oli kasvanut aika suureksi. 

Tässä ensimmäisen päivän, eli keskiviikon 9.6., lukemiset!


10.44: Oon pyörinyt sängyssä jo jonkin tovin, mutta nyt vihdoinkin jaksan nousta keittämään kahvit ja aloittelemaan lukumaratonin.

10.57: Kahvi on keitetty ja lukeminen voi alkaa! Ensimmäisenä on vuorossa jo pitkään kesken ollut Minun tarinani, josta jäljellä olisi viimeiset vajaa 50 sivua. Lisäksi nappaan aamukahvin seuraksi Sulon ja Elsin uudet naapurit.


12.06: Minun tarinani ja Sulon ja Elsin uudet naapurit luettu! Nyt valitsemaan seuraavaa kirjaa. Mulla on tällä hetkellä 24 kirjaa kirjastosta lainassa, joten ainakin on kirjoja, mistä valita.

12.23: Aamupalaksi avokadoleipiä, seuraavaksi kirjaksi valitsin Väkivallan historian. 


12.49: Ulkona on niin ihana sää, että täytyy ottaa siitä kaikki ilo irti ja siirryn meidän pihan terassille jatkamaan Väkivallan historiaa.

14.27: Tässä välissä söin kesäruokaa ja nyt siirryn pitämään pienen ruokalevon kirjan kanssa. Tällaisina kuumina päivinä on ihanaa vaan olla ja lukea, mua ainakin pistää väsyttämään liiallinen kuumuus ihan hirveästi.


16.48: Väkivallan historia tuli loppuunsa. Pidin tästä vähän enemmän kuin Ei enää Eddystä, mutta mun pitäisi kyllä lukea tuo Eddy uusiksi. Luin sen ensimmäisen kerran e-kirjana ja musta tuntuu, että se ei vaan ole mulle sopiva lukumuoto ja osa fiiliksestä katoaa jo siinä, kun tihrustaa puhelimen näytöltä tekstiä. Seuraavaksi lukuun lähtee Pet.

17.24: Ulkona on niin rauhallista, että päätän lähteä vielä uudestaan ulos lukemaan. Kirjan kanssa vierähtää pihalla tunti taas ihan huomaamatta.


20.55: Tässä välissä käytiin mm. pikaisella kauppareissulla, katsottiin yksi jakso Greyn anatomiaa ja nyt aattelin siirtyä suihkun kautta jatkamaan lukemista. Pet on edennyt jo puoleen väliin, joten sellainen hurja tavoite voisi olla, että saan sen vielä luettua loppuun ennen kuin käyn unille. 

0.08: Sain luettua Pet'n melkein loppuun, n. 30 sivua jäi vielä aamuun. Tässä välissä puuhailin myös kaikkea muuta, söin iltapalaa, selasin somet ja katsoin parit videot. Nyt siirryn unille ja huomenna aamulla jatketaan! Ekan päivän saldoksi tuli kaksi kokonaan luettua, yksi loppuun luettu, yksi melkein kokonaan luettu kirja ja yhteensä 445 sivua!


-Janita

 

lauantai 15. toukokuuta 2021

Kirjakesä 2021


Meillä on ollut puolison kanssa tapana tehdä kesäisin kesälista, johon kootaan kaikki ne asiat, joita halutaan kesällä tehdä ja kaikki ne paikat, joissa halutaan kesällä käydä. Tämän vuoden kesälista on vielä tekemättä, mutta kuten viime vuonna, aion myös tänä vuonna tehdä kesälle kirjallisen to do-listan ja sen olen jo laatinut valmiiksi!

Tässä siis 11 kirjoihin liittyvää asiaa, jotka haluan tulevana kesänä toteuttaa:

1. Kirjoittaminen. Sen lisäksi, että tahdon lukea kesällä paljon, tahdon myös tänäkin kesänä kirjoittaa! Mulla on siskojeni kanssa yksi projekti kesken ja lisäksi mulla riittää myös omia kirjoitusprojekteja, joita haluan edistää kesän aikana.

2. Lukumaraton. Kesiini on kuulunut jo monen vuoden aikana lukumaraton jossain muodossa, ja niin tulee kuulumaan tänäkin vuonna! En ole päättänyt milloin ja missä muodossa, mutta ainakin jossain vaiheessa kesää pyhitän ainakin kokonaisen vuorokauden pelkästään lukemiselle. 

3. Queer-lukuhaaste ja Pride-lukuhaaste. Queer-lukuhaaste on käynnissä vielä heinäkuun loppuun saakka ja aion myös kesäkuun aikana osallistua Pride- lukuhaasteeseen, jonka aikana luetaan myös sateenkaarevia kirjoja. Queer-lukuhaasteessa mulla on enää muutama kohta täyttämättä ennen kuin koko bingoruudukko on täynnä, ja mun tavoitteena onkin löytää jokaiseen kohtaan sopiva kirja ja täyttää ruudukko kokonaan.

4. Ulkona lukemista! Viime kesänä vietin monta hetkeä pihakeinussa lukien ja aion jatkaa sitä myös tänä vuonna. Tänä vuonna voisin ulkoiluttaa kirjoja myös omaa pihaa pidemmällä, jos säät niin sallivat.

5. Aamukahvit kirjan kanssa ulkona. Tämä liittyy aika vahvasti edelliseen, mutta ehdottomasti tahdon juoda niin monet aamukahvit ulkona kirjan kanssa kuin vain pystyy. Aamukahvit kirjan kanssa on mun lemppari aamurutiini muutenkin, mutta jos sen hetken saisi vielä viettää lämpimässä kesäaamussa ulkona... Ai että, toivottavasti ei tule hirveän sateinen kesä.

6. Klassikkokesä. Tänäkin vuonna lähden varovaisesti mukaan klassikkokesään, jos nyt ainakin yhden tai pari klassikkoa mahtuisi kesälukemisiin. Ehkä nekin voisivat liittyä jollain tapaa Queer- tai Pride- lukuhaasteisiin?

7. Kirjakirppistely. Parasta on mennä selailemaan esimerkiksi Kierrätyskeskuksen tai Kontin kirjahyllyjä ja tehdä sieltä löytöjä, mutta nyt koronan takia on tullut harvoin missään käytyä. Ehkä kesällä asiat ovat paremmin ja kehtaa käydä tekemässä kirjalöytöjä! 

8. Kirjastokiertely. Tämä seuraava kohtakin vaatii sen, että rajoitukset muuttuvat ja kirjastot ylipäätänsä aukeavat muuten kuin varaushyllyn osalta, mutta olisi ihanaa kiertää eri kirjastoja! Nyt varsinkin korona-aikaan sitä on jumiutunut täysin oman lähikirjaston varaushyllylle, mutta jos kirjastot nyt aukeaisivat, haluaisin käydä tutkailemassa muitakin Helsingin kirjastoja. Ihan vaan siksi, että kirjastot on parhaita (ja kirjastoikävä on k o v a).

9. Oman hyllyn kirjojen lukeminen. Oon käyttänyt niin ahkerasti kirjastoa nyt alkuvuoden, että oman hyllyn kirjat ovat jääneet melkein huomiotta. (Kuvassa muuten näkyy muutama kirjahankinta, jotka tein vasta hetki sitten Werner&Jarlin ystävämyynneistä) Ajattelinkin hyödyntää oman hyllyn lukemattomat -purkkiani ja nostella sieltä kesän mittaan lukemista myös omasta hyllystä. Ehkä pitäisi toteuttaa se lukumaraton vain oman hyllyn kirjoilla?

10. Kirjahyllyn siivoaminen. Mulla on paljon kirjoja, ja paljolla tarkoitan ainakin yli viittäsataa kirjaa. Oon tehnyt välillä pieniä karsintoja hyllyyni, mutta nyt haluaisin tehdä sellaisen kunnon siivouksen. Sellaisen, jossa käydään kaikki kirjat läpi ja pohditaan, että tarvitsenko tätä kirjaa hyllyyni, pidinkö tästä kirjasta niin paljon, että tahdon säilyttää sitä hyllyssäni, (tulenko ikinä lukemaan tätä kirjaa) (ja sitten jos vielä lukisi niitä lukemattomia kirjoja niin niidenkin kohdalle voisi tehdä tämän karsinnan...) Lisäksi uudet kirjat jäävät helposti roikkumaan vääriin kohtiin kirjahyllyssä, koska ne eivät mahdu tällä hetkellä oikeisiin paikkoihin värijärjestyksen mukaan järjestetyssä kirjahyllyssäni. Kesän tavoite on siis myös järjestää kirjahyllyä niin, että ne kirjat oikeasti mahtuisivat oikeille paikoilleen.

11. Kävelyt äänikirjojen kanssa. Eräänä unettomana yönä selailin Storytel-sovellusta ja törmäsin siellä lahjakorttitarjoukseen, jolla sai kolmen kuukauden tilauksen kahden kuukauden hinnalla, ja minähän käytin tarjouksen heti. Kesällä siis haluan käydä kävelyillä ja kuunnella äänikirjoja, kun nyt vihdoinkin olen äänikirjajumin selättänyt. Hyviä äänikirjavinkkejä saa muuten jakaa!

Sellainen kirjakesä tulossa!  Enää kolme työviikkoa jäljellä ja sen jälkeen alkaa kesäloma, i  h a n a a.

-Janita

sunnuntai 7. maaliskuuta 2021

Aamilukumaraton - Päivä 2


 7.3.


10.43: Tänään sain onneksi nukuttua vähän pidempään, ihanaa. Nyt alkaa olla kahvi valmista, joten nappaan meduusa-kirjan mukaan ja siirryn kahvin kanssa sitä lukemaan.

11.45: Mitä sain tietää meduusoista luettu loppuun. Nyt tekemään aamiaista ja sen seurana aloitan deleten. Tän kirjan lainasin lähinnä ulkonäöllisistä syistä, en tiennyt tästä juuri mitään, enkä tiedä kyllä mitään suurempaa vielä aloittaessakaan!


12.05: delete eteni aamiaisen aikana reilut 60 sivua. Tällä hetkellä en osaa sanoa kirjasta muuta kuin että "mitä".

12.59: Sunnuntain kunniaksi (ja yhden ylikypsän banaanin takia) puoliso teki banaanilettuja. Joten on ns. second breakfastin aika, sen kanssa katsellaan jakso Greyn anatomiaa.

14.41: Tässä välissä tehtiin viikkosiivous ja koska oon edelleen äänikirjajumissa, kuuntelen samalla Jäljillä-podcastia. Tää on mun tän hetken lempparipodcast, en juuri muuta kuuntelekaan. Nyt on kuitenkin koti siisti, joten istahdan hetkeksi alas deleten kanssa.

15.23: delete luettu. Olipa outo kirja. 

15:37: Selasin kirjastolainojani läpi ja totesin, että Elämäni seinäruusuna täytyy palauttaa tulevalla viikolla. Joten ehkä aloitankin tähän väliin tällaisen vanhan suosikin!

16.45: Tähän väliin olisi hyvä ehkä ulkoilla hieman. Lähden kävelylle, jonka tarkoituksena on hakea yksi paketti, joka on mennyt 3,5 kilometrin päähän. Kuulokkeissa jälleen Jäljillä.

18.15: Kotona taas. Tämän viikonlopun lukutavotteisiin kuului Silmänkääntäjän lukeminen, mutta nyt vasta ehditään istahtaa alas ja lukea! Luen siis tätä puolisolleni ääneen, aloitettiin nämä yhteiset lukuhetket viime vuoden puolella, ja tää on kyllä ihana yhteinen juttu.

23.02: Ilta vierähtikin sitten siinä. Luettiin Silmänkääntäjää 30 sivua, sen jälkeen pidettiin taas leffailtaa (leffana Moxie, oli ihan superhyvä!). Sitten ohjelmassa olikin perinteiset työviikkoon valmistautumiset, eväiden tekemiset ja muut. Taidan laittaa lukumaratonin tässä vaiheessa pakettiin, mutta saatan lukea vielä muutaman sivun Seinäruusua ennen unia.

Lukumaratonin saldoksi tällä kertaa tuli siis: 

Vilja-Tuulia Huotarinen- Valoa valoa valoa (123 sivua)

Jessica Schiefauer- Pojat (188 sivua)

Ali Benjamin- Mitä sain tietää meduusoista (285 sivua)

V.S.Luoma-aho- delete (135 sivua)

Sarah Waters- Silmänkääntäjä (30 sivua)

Stephen Chbosky- Elämäni seinäruusuna (15 sivua)

Yhteensä siis 776 sivua. Aika hyvä lukuviikonloppu siis kaiken kaikkiaan!


-Janita


Aamilukumaraton - Päivä 1


 Pitkästä aikaa lukumaratonin aika! Tällä kertaa lähden mukaan aika löyhin suunnitelmin; tarkoituksena on lukea kirjaston kirjojen pinosta sen minkä ehdin ja sen lisäksi jatkaa Sarah Watersin Silmänkääntäjää, jota luetaan tällä hetkellä yhdessä puolisoni kanssa. Ei sen suurempia suunnitelmia, kirjaston kirjojen pino on sen verran korkea, että sieltä löytyy kyllä luettavaa fiilikseen kuin fiilikseen. Mutta nyt aloitetaan!

6.3. 

8.45: Heräsin jo joskus kahdeksan jälkeen (työunirytmi selkeästi palautettu takaisin siis), mutta nousin vasta nyt keittelemään kahvit ja aloittamaan maratonin. Aamukahvin kanssa jatkan Vilja-Tuulia Huotarisen Valoa valoa valoa-kirjaa, jonka olin ehtinyt aloitella jo aikaisemmin tällä viikolla. 

9.54: Aamukahvit juotu ja ensimmäinen maratonin kirja luettu! Valoa valoa valoa ei iskenyt tyyliltään kyllä minuun, mutta tulipahan luettua. 

10.25: Seuraavaksi lukuvuoroon pääsee Jessica Schiefauerin Pojat

11.30: Laittelin vähän kotia ja pyykkejä ja kirjoittelin vähän, mutta nyt voisi olla jo aamiaisen aika! Sen seurana edelleen Pojat. Vaikuttaa mielenkiintoiselta kirjalta. 

12.15: Seuraavaksi voisi tehdä hyvää vähän liikkua, joten ensimmäisenä jooga (en joogannut viikolla yhtään ja huomaan sen aina kyllä olossani, jos on joogat jääneet väliin!) ja sen jälkeen Kyra Pron Pop-Punk Dance Workout . Ah, mikä nostalgiapläjäys.

16.15: Tässä välissä tuli liikkumisen lisäksi käytyä suihkussa, luettua hetki ja sitten käväistiin kirjastossa ja ruokaostoksilla. Nyt ruoka valmistuu uunissa, joten luen sitä odotellessa Poikia. Lähenee loppuaan tämäkin kirja!

17.40: Syöty on (ja katsottu vähän Greyn anatomiaa). Nyt viimeiset sivut Poikia ja sitten pitäisi valita taas uusi kirja. Vähän houkuttelisi nuo kirjastosta tuodut uudet kirjat, mutta yritän olla järkevä ja lukea nyt niitä kirjoja, joissa eräpäivät lähenee ja joihin on jo uusintoja.

20.00: Ilta vierähtikin lukiessa, Poikien jälkeen aloitin Mitä sain tietää meduusoista, ja se vaikuttaa oikein hyvältä! Nyt kuitenkin aloitetaan puolison kanssa leffailta. Tänään leffana  Batman Begins.


23.43: Nyt alkaa jo väsyttää, joten aika mennä sänkyyn. Mutta ennen unia vielä hetki kirjaa.

23.58: Väsymys painaa jo niin kovasti, etten jaksa lukea enempää. Päivän saldoksi tuli 489 sivua. Ei yhtään huono lukupäivä!
Mutta nyt unille, huomenna jatketaan!

-Janita

tiistai 11. elokuuta 2020

Kirjakesä 2020


Kesäloman viimeinen ilta menossa ja huomenna olisi palattava töihin. Sitä ennen kurkkaillaas vähän, miten tämän kesän kirjasuunnitelmat toteutuivat!


 1. Lue Anna Karenina. - Anna Karenina - luettu! Ei mikään lempparikirjani (eikä lemppariklassikko), mutta tulipahan tämä ikuisuuden hyllyssä pölyttynyt kirja vihdoinkin luettua.


2. Lue kirjoja YA-lukuhaastetta varten.  Hyvin onnistuin tässäkin. Tässä vaiheessa multa puuttuu enää kaksi kirjaa, että saan koko bingoruudun täyteen!

3. Lue pihakeinussa. Pihakeinussa tuli luettua useampaankin otteeseen. Varsinkin hellepäivinä oli ihana mennä varjossa olevaan keinuun lueskelemaan.

4. Lue myös ammattikirjallisuutta. Luin Reading rushin aikana Psyykkisesti oireileva oppilas- kirjan ja siinä olikin hyviä vinkkejä tulevaa varten. 

5. Pidä lukumaraton. Ehdin myös maratoonaamaan useampaan otteeseen - yhden oman lukumaratonin pidin kesäkuussa, heinäkuussa taas oli Aamilukumaraton sekä Reading rush. Nää lukumaratonit näkyy kyllä luettujen kirjojen määrässä, ehdin kesälomani aikana  lukea yhteensä hurjat 53 kirjaa!

6. Klassikkokesä.  Ainakin olen lukenut Anna Kareninan, Orlandon sekä Tove Janssonin kirjoja tätä varten. 

7. Nappaa Oman hyllyn lukemattomat- purkista kirjoja luettavaksi. Täältä ehdin ottaa vain yhden lappusen, This is how you lose the time war-kirjan nostin purkista. 

8. Book annotating-kokeilu. Idiot versen kanssa onnistuin, Lasikellon alla on edelleen lukematta. Mutta siihen haluan kyllä palata mahdollisimman pian.

9. Aamukahvit kirjan kanssa ulkona. Tämäkin kohta onnistuneesti koettu!

10. Kirjoita aktiivisesti sekä blogiin että Instagramiin luetuista kirjoista. Tässä oon onnistunut ehkä ihan kohtalaisesti, en nyt ehkä niin aktiivinen ainakaan täällä blogin puolella ollut kuin olisin toivonut.

11. Muista myös hyllynlämmittäjät.  No nämä taas unohtui kokonaan... Puoliso kyllä pohdiskeli, olisiko yksi hyllynlämmittäjistäni sellainen kirja, jota voisimme lukea yhdessä (tai siis niin, että minä lukisin sitä meille ääneen), joten ehkä nämäkin pääsevät pian luettaviksi asti. Tosin oon hieman edellä hyllynlämmittäjä-haasteessa, lukematta on enää kolme niistä kahdestatoista, jotka tälle vuodelle valitsin.

12. Kirjoita omaa. Alkukesän kirjoitin ahkerasti, mutta täytyy myöntää, että loppukesästä se vähän jäi. Oli paljon kaikkea muuta ja en ehkä osannut etsiä kirjoittamiselle oikeita hetkiä. 

Kesä oli kaiken kaikkiaan aivan ihana ja onneksi se kesä jatkuu vielä hetken, vaikka töihin onkin palattava.

-Janita

sunnuntai 19. heinäkuuta 2020

Aamilukumaraton 18.-19.7.

Lauantai 18.7.



0.25: Vuorokausi on vaihtunut, joten lukumaraton alkaa! Aloitan maratonin lukemalla loppuun Anniina Mikaman Taikuri ja taskuvaras-kirjan. Tämä on muuten viimeinen kirja Muumilaakson lukuhaastetta varten!

1.33: Taikuri ja taskuvaras saatu loppuun, sivuja ensimmäiseltä reilu tunnilta kasassa 97. Nyt unille ja aamulla jatketaan.

11.07: Sain itseni ylös sängystä ja hipsin kahvin keittoon.



11.18: Kahvi on valmista ja uusi päivä alkaa uudella kirjalla. Lukuvuorossa Tuija Lehtisen Roskisprinssi. En ole varma, olenko lukenut tämän joskus yläasteella, kun silloin luin paljon muuta Lehtistä ainakin. Tämä kirja tulee YA-lukuhaasteeseen kohtaan kirja on kirjoitettu ennen syntymääni. Onhan tämä huimat kaksi vuotta itseäni vanhempi.

13.25: Roskisprinssi on edennyt muiden puuhien lomassa sivulle 116. Täytyisi kyllä lähteä pian ruokakauppaan ja samalla reissulla hakea pari kirjapakettia, jotka ovat ovelasti sujahtaneet pariinkin eri pakettiautomaattiin tässä lähistöllä.

16.50: Pieni tauko tosiaan, haha. Ollaan menossa illaksi tupareihin, mutta ennen sinne lähtöä jatkan vielä hetken lukemista.

22.50: Tupareista kotiuduttu, jatkan Roskisprinssiä. Tavoitteena on saada kirja loppuun ennen vuorokauden vaihtumista.

23.58: Roskisprinssi luettu! Sivuja luettuna tässä vaiheessa maratonia 346.


Sunnuntai 19.7. 



1.31: Katsottiin mm. jakso Gleetä ja aika vaan vierähti eteenpäin. Nyt alkaisi olla jo uniaika, mutta aloittelen vielä Malamanterin tässä ennen unia.

1.56. Ensimmäiset 50 sivua sain luettua, mutta nyt on mentävä nukkumaan. Jatkan sitten aamulla Malamanterin kanssa, vaikuttaa hyvin lupaavalta.

13.29: Valvoin vielä jonkin aikaa yöllä, joten oli pieniä heräämisvaikeuksia. Nyt kuitenkin oon saanut itseni ylös, kahvi on valmista ja kirja edessä, maraton jatkukoon.



15.18: Kävin kurkkimassa pihalla, josko siellä olisi jo tarpeeksi rauhallista lukemiselle. Hyvältä vaikutti, joten kohta voisin lähteä pihakeinuun lukemaan.

16.18: "Kohta", tosiaankin. En malttanut laskea Malamanteria käsistä vaan luin sen loppuun. Nyt levittelen pyykit kuivumaan ja sitten menen sinne pihakeinuun lukemaan.

16.32: Pihakeinu vallattu, aika lukea tämän viikon Anna Karenina-sivut.



17.10: Oli palattava sisälle jatkamaan lukemista, kun ulkona alkoi pieni kiukkukuoro enkä pystynyt enää keskittymään lukemiseeni. Vielä on vähän Anna Kareninaa jäljellä.

21.07: Huh, niin vaan aika vierähti taas ruokaa laitellessa, muuta puuhaillessa, ja sitten oli katsottava taas yksi jakso Gleetä. Aloittelen vielä Yksi meistä valehtelee-kirjaa, mutta vähän tekisi mieli jo tehdä kaikkea muutakin. Katsotaan imaiseeko kirja mukanaan, vai alanko jo kohta laittaa lukumaratonia pakettiin tältä erää.



22.18: Totean, että ehkä tähän on hyvä jättää, kun alkaa keskittyminen siirtyä jo muualle.  Lukumaraton sujui hyvin, vaikka aluksi epäilinkin, ehdinkö oikeastaan lukemaan tänä viikonloppuna, kun oli jo muitakin suunnitelmia. Mutta niin vain luettuja sivuja kertyi yhteensä 793! Kaksi kirjaa sain luettua kokonaan, yhden luin loppuun, yhdestä sen viikon annoksen eli 100 sivua ja yhdestä vain ensimmäiset 50 sivua. Toki luettavat kirjat oli tällä kertaa aika nopeasti luettavia (krhm, kaikki muut paitsi Anna Karenina).

Koska lomaa on vielä jäljellä, saatan pitää itsekseni vielä jonkinlaisen vuorokauden lukumaratonin, kun tuota lainattujen kirjojen pinoa täytyisi edelleen pienentää jonkin verran. Mutta siitä sitten joskus myöhemmin lisää.

-Janita

maanantai 22. kesäkuuta 2020

Kesäkuulumiset



Oon ehtinyt kesälomailla kolme viikkoa ja on ollut niin ihanaa! On päässyt irtautumaan kunnolla työarjesta, on ollut ihania kesäseikkailuja, ihanat säät ja oonpa mä ehtinyt kesän kirjallista to do-listaakin jo käymään läpi. Nyt siis luvassa pieni katsaus siihen, kuinka tää kesälista on kolmessa viikossa edennyt!


1. Lue Anna Karenina. - Tämä on hyvällä mallilla, eli olen lukenut joka viikko sen 100 sivua, joka olikin tarkoituksena.  

2. Lue kirjoja YA-lukuhaastetta varten.  Tämä on edennyt myös hyvin, olen nyt kesäkuun aikana lukenut kirjoja Pride-lukuhaastetta varten ja suurin osa niistä on ollut nuortenkirjoja. Bingoruudussakin on enää kymmenen tyhjää kohtaa, aion varmasti täyttää koko ruudun kokonaan, kun aikaa on.

3. Lue pihakeinussa. Tänne en ole vielä ehtinyt, mutta ainakin tämän viikon säät näyttää siltä, että varjossa olevassa pihakeinussa olisi varmasti ihana lukea!

4. Lue myös ammattikirjallisuutta. Samoin nämä ovat vielä lukematta, tässä kuussa oon keskittynyt paljon Pride-lukuhaasteeseen ja niihin kirjaston kirjoihin, joiden laina-aika on päättymässä. 

5. Pidä lukumaraton. Ehdin pitää tällaisen jo tuossa joku aika sitten! 24 tuntia lukemista (joista tosin nukuin osan), ehdin lukea maratonin aikana 829 sivua! Tarkoituksena oli lukea kirjaston kirjoja, koska niitä on kertynyt niin paljon nyt kotiin.

6. Klassikkokesä. Tähän oon osallistunut lähinnä Anna Kareninaa lukemalla. Mutta listalla tälle kesälle on ainakin Sieppari ruispellossa ja Lasikellon alla, molemmat ajattelin lukea siis uudestaan. Lisäksi olisi vaikka mitä mielenkiintoista omassa hyllyssä, katsotaan mitä kaikkea ehdin lukea!

7. Nappaa Oman hyllyn lukemattomat- purkista kirjoja luettavaksi. Tämäkin odottelee vuoroaan, nyt tarkoituksena on saada ensin kirjaston kirjoista suurin osa luettua ja palautettua!

8. Book annotating-kokeilu. Ihan ensimmäisenä lomapäivänäni luin uudelleen Keaton Hensonin Idiot versen ja alleviivailin sieltä lempparikohdat. Lasikellon alla odottaa vielä vuoroaan.

9. Aamukahvit kirjan kanssa ulkona. Tämän toteutin lukumaratonin aikana, oli ihanaa! Varmasti tulee kyllä juotua aamukahvit uudestaankin ulkona useampaan otteeseen.

10. Kirjoita aktiivisesti sekä blogiin että Instagramiin luetuista kirjoista. Tässä pitäisi skarpata, on ollut vähän vaikeuksia saada itseään kirjoittamaan luetuista kirjoista.

11. Muista myös hyllynlämmittäjät.  Nämä saavat odottaa sitä hetkeä, että saan kesäkuisen Pride-lukuhaasteen päätökseen ja edes osan noista kirjaston kirjoista takaisin kirjastoon..

12. Kirjoita omaa. Tää on ollut oikeastaan koko alkukesän juttu. Oon kirjoittanut ihan todella paljon! Oon saanut jotain jo valmiiksi asti ja saanut taas sellaisen kirjoitusinnostuksen syttymään. On ollut ihanaa keskittyä kirjoittamiseen ihan kunnolla ja mennä oman fiiliksen mukaan. Yöt on mun parasta aikaa ja suuri osa kirjoituksesta on tapahtunut öisin. 


Näin on mennyt kolme viikkoa lomasta, hurjaahan tässä on se, että loma vain jatkuu ja jatkuu! Seuraavan viikon oon tosin töissä, mutta senkin jälkeen on vielä monta viikkoa aikaa lomailla. Näyttää siltä, että tein oikein hyvän kesälistan, jonka suorittaminen ei tuo mitään paineita, näiden kaikkien kohtien toteuttaminen menee tässä kesäpäivien lomassa ihan kuin itsestään. 

-Janita

sunnuntai 24. toukokuuta 2020

Lukumaraton - Päivä 4

Sunnuntai 24.5.

10.56: Oon kyllä joissakin asioissa niin tapojeni orja; vapaapäivien aamukahvin juon aina sängyssä kirjan kanssa. Aloitetaan viimeinen lukumaratonpäivä siis tästä!

12.12: Välimatkoja luettu loppuun. Olipa kyllä sydäntäsärkevä kirja. 

12.21: Jatkan hidasta sunnuntaiaamua Sadien kanssa.


12.47: Oon huono syömään aamulla ja aamiaiset venyy aina vapaapäivisin pitkälle. Mutta nyt samanlaista puuroa kuin eilen, seurana vain eri kirja.

13.13: Puuro syöty, nyt äänikirjan kanssa siivoamaan. Tarkoituksena on perussiivouksen ohella siivota myös kirjoituspöytä ja laittaa se sellaiseen kuntoon, että sen ääreen tekee mieli mennä kirjoittamaan. Viimeiset kuukaudet olen kirjoittanut keittiössä, mutta nyt kaipaan jo omaa kirjoitusnurkkaa.


14.49: Siivotessa vierähtikin tovi, enkä oikeastaan saanut muuta tehtyä kuin siivottua kirjoituspöytää, haha. Kaikenlaista tavaraa kirjoituspöydän laatikoihin oli kertynyt ja tein muutaman muistikirjalöydönkin! Mulla on vähän paha tapa hamstrata muistikirjoja kaikenlaisia asioita varten. Äänikirjakin ehti loppua kesken, joten siirryin seuraavaan. Pieni välitauko ja sitten jatkan siivousta Pohjoisen noitia kuunnellessa.

15.35: Siivous tehty! Nyt pieni lukutauko ja sitten tehdään taas kesäruokaa.



17.20: Loppuillaksi ei ole sen kummempia suunnitelmia, lukemista vain. Tosin tahdon kyllä käydä vähän ulkoilemassa ja tehdä jonkinlaisen treenin, mutta muuten! Kohta alkaa 30 minuutin lukusprintti, ensimmäistä kertaa on sellainen tilanne, että pystyn osallistumaan!

18.09: Lukusprintti alkaa! Sadie on vaikuttanut todella kiinnostavalta, joten ihanaa nyt keskittyä vain täysillä sen lukemiseen.

18.53: Lukusprintti ohi, olipa kiva! Sadie eteni puolen tunnin aikana tasan 50 sivua. Sprintin jälkeen oli hyvää keskustelua lukutyyleistä! Itse luen kaunokirjallisuutta tarkasti sana sanalta, mutta esimerkiksi kouluaikoinani  kokeisiin lukiessa ja muissa vastaavissa tilanteissa olen käyttänyt pikalukutekniikkaa. Nyt laitan hetkeksi kirjan syrjään ja käyn vähän kävelemässä ulkona.

20.06: Oho, kello alkaa olla jo aika paljon, joten jätän treenin suosiolla huomiselle. Nyt eväiden tekoon ja tekemään muut valmistelut huomista työpäivää varten. Saa nähdä, kuinka paljon ehdin enää lukea tänään, mutta ainakin yritän lukea jotain ennen nukkumaanmenoa.

22.02: Näyttää siltä, että maraton alkaa mun osalta olla tässä! Yhteensä luin lukumaratonin aikana 7 kirjaa kokonaan ja  yhdestä kirjasta puolet. Näiden lisäksi kuuntelin yhden äänikirjan loppuun ja toista aloitin. 
Yhteensä luettuja sivuja tuli 1803 ja äänikirjoja kuuntelin yhteensä 2 tuntia 36 minuuttia.

Olipa kiva lukumaraton, ehdin lukea aika hyvin ja siinä samalla tehdä vaikka ja mitä!

-Janita

lauantai 23. toukokuuta 2020

Lukumaraton- Päivä 3

Lauantai 23.5.


11.45: Oon pyörinyt sängyssä jo hetken hereillä, mutta en saa itseäni nousemaan. Kirjoittaessa meni eilen aika myöhään ja nukahdin varmaan vasta joskus kahden jälkeen. Tämän takia yritän kirjoittaa lähinnä loma-aikoina; kirjoitusfiilis iskee yleensä aikoihin, jotka ei sovi tällaisen peruspäivätyön unirytmeihin. Onneksi pian on kesäloma.

11.59: Kahvi keitetty, nyt lukemaan! 

13.14: Aamukahvi juotu, pikasiivous tehty ja nyt alan keittelemään aamupuuroa. Ulkona on ihan täydellinen sää, joten lähdetään varmaan pitkälle kävelylle nauttimaan lämmöstä ja auringosta. 


13.21: Puuro valmis, nyt vielä sen kanssa pieni lukuhetki ennen ulos lähtemistä. Mun lempparipuuroon tulee kaurahiutaleiden lisäksi chia-siemeniä, päälle kardemummaa, pakastemarjoja ja mustikkakeittoa.

14.23: No niin, lukuhetki nyt vähän venähti, aletaan valmistautua lähtöön. 


16.09: Kotiin palattu, olipa aivan ihana pitkä kävely! Niin lämmintä ja kesäistä. Nyt pieni lepo ja sitten ruoanlaittoon, tänään tehdään kesäruokaa. Lukeminen taitaa jäädä siis illemmalle.

18.44: Kesäruokalautaselta löytyi salaattia, jossa on kesälisänä cantaloupe-melonia ja mansikoita, paistettua kesäkurpitsaa, maissia, uusia perunoita, tofunakkeja ja leipää. Nyt ruokakoomassa on hyvä palata kirjojen pariin.


19.47: Yöllisen koiran merkillinen tapaus luettu. Olihan tää edelleen oikein hyvä kirja! Nyt alan paistaa lettuja, taikinan tein jo kokkailun ohella odottelemaan. Paistoseuraksi valitsin Nina LaCourin Välimatkoja. Tää kirja on roikkunut mun lukulistalla jo kauan!


22.20: En ihan kauheasti ehtinytkään lukea letunpaiston ohella, meinasi olla vähän paisto-ongelmia. Mutta lopulta sain letut paistettua ja syötiin ne leffaa katsellessa. En oo vielä päässyt sisälle tähän LaCourin kirjaan, mutta nyt aion keskittyä vain lukemiseen loppuillan.

23.30: Päädyin taas tekemään vähän kaikkea muuta, mutta yritän lukea vielä hieman ennen nukahtamista. Tämän hetkinen sivumäärä tällä maratonilla on 1415. Tuntuu, että tänäänkään ei ehtinyt kauheasti lukemaan, kun tein paljon kaikkea muuta, mutta kuitenkin tämän lukumaratonin aikana oon ehtinyt lukea jo kuusi kokonaista kirjaa, se on ihan hyvin kolmelle päivälle!

Nyt nappaan kirjan mukaan ja luen vielä hetken.
Huomenna onkin jo sitten viimeinen päivä!

-Janita

perjantai 22. toukokuuta 2020

Lukumaraton - Päivä 2

Perjantai 22.5.


07.34: Aloittelen toisen lukumaratonpäivän Kuunnousulla työmatkalla. Suhteellisen pitkien työmatkojen hyvä puoli on ehdottomasti se, että on paljon aikaa lukea!

13.44: Työpäivä takana, jatkan lukemista kotimatkalla. Säeromaanit etenee kyllä hurjaa vauhtia, aloitin tämän kirjan aamulla ja ehdin lukea työmatkojen aikana yhteensä 186 sivua.

15.45:  Töiden jälkeen kävin hoitamassa tärkeitä asioita (esimerkiksi täydentämässä allergialääkevarastot), hakemassa kirjastosta muutaman varauksen ja viikonlopun ruokaostoksetkin tuli tehtyä samalla. Nyt täytyy syödä jotain (ja katsoa jakso Täydellisiä naisia...), jatkan lukemista sitten sen jälkeen.

18.34: Lukeminen vähän takkuaa, väsymys painaa päälle ja keskittymiskyky on karkuteillä. Sovitaan puolison kanssa, että pidetään tänään leffailta, joten yritän keskittyä vielä hetkeksi lukemiseen.


19.10: Kuunnousu luettu! Olipahan kyllä ihan todella koskettava kirja (ja kuten kuvasta näkyy, aika monta kohtaa laputin, niihin palaan sitten myöhemmin, kun kirjoitan tästä kirjasta ihan oman postauksensa). Nyt taidan aloitella jotain uutta kirjaa, mutta kohta siirrytään varmaan katsomaan leffaa.

19.32: Yöllisen koiran merkillinen tapaus valikoituu seuraavaksi kirjaksi. Pidin tästä nuorempana, muistan niin hyvin kohdan Etsivät etsivät aitoja aitoja kepeillä kepeillä. Tää kohta on jostain syystä jäänyt mieleeni paremmin kuin se, mitä tässä kirjassa loppujen lopuksi tapahtuu.



20.00: Nyt laitan kirjan hetkeksi sivuun, leffan aika!

22.04: Huhhuh, katsottiin Rocketman, joka oli ehdottomasti yksi viime vuoden parhaimmista leffoista. Jokin tuossa elokuvassa vain koskettaa, vaikka Elton John onkin aina ollut mulle aika tuntematon ja musiikistakin osaisin nimetä vain niitä suurimpia hittejä. Nyt tuli kyllä sellainen olo, että täytyy ehkä laittaa varaukseen Minä Elton John-kirja, joka ilmestyi muistaakseni viime vuonna.


22.38: Musta tuntuu, että tämän illan lukemiset on jo luettu. Aion ehkä kirjoittaa vielä hetken ennen unia, mutta lukemiset jäänee huomiselle. 

Päivän saldoksi jäi siis Kuunnousu 381 sivua (luettu alusta loppuun tänään) ja Yöllisen koiran merkillistä tapausta ehdin lukea 49 sivua.

Yhteensä maratonsivut ylittivät jo suunnitelmani, sivuja toisen päivän iltana on kasassa 1152. Ei yhtään huonompi, vaikka tuntuikin, ettei tänään ehtinyt lukea paljon mitään!

Huomenna sitten uusin voimin!

-Janita

torstai 21. toukokuuta 2020

Lukumaraton - Päivä 1

Torstai 21.5.




08.53: Kello oli soimassa kyllä kahdeksalta, mutta eilinen kirjoitushetki venyi sen verran pitkäksi, etten päässyt kovin ajoissa nukkumaan. Meinaa vähän väsyttää, mutta ei se mitään, nyt kahvia keittämään, jospa se siitä.

09.10: Lukumaraton aloitettu! Kirja valittuna, kahvi keitettynä, nyt vain lukemaan! Ensimmäiseksi ajattelin lukea tämän Tyttöfrendit-sarjan. Jännä nähdä, ovatko nämä kirjat kestäneet aikaa.

10.44: Ensimmäinen kirja luettu! Ihanat, kamalat pojat oli nopealukuinen kirja. Nää on kyllä ihan luettavia kirjoja, mutta jotkin asiat pistää silmään nyt aikuisena. Nyt aamupalan tekoon ja seuraavan kirjan pariin. 


12.23: Puoliso liittyi seuraan ja pidetään pieni yhteinen lukuhetki ennen kuin tilataan lounaspizzat! Toinen osa Tyttöfrendit-sarjaa etenee nopeasti.

13.27: Ruoka saapui, toisesta kirjasta on jäljellä vain muutama hassu sivu! Nyt pieni ruokatauko ja jakso Täydellisiä naisia. En edes tiedä, kuinka monta kertaa olen tämänkin sarjan katsonut alusta loppuun, mutta nyt tuntui taas siltä, että voisi aloittaa uudestaan. 

14.33: Toinen kirja luettu! Aloitan heti perään kolmannen osan. Sivuja tähän mennessä on kertynyt 411. Tavoitteenani oli saada koko maratonin aikana täyteen 1000 luettua sivua, se taitaa onnistua suhteellisen helposti.


16.14: Lukeminen on vähän hidastunut, juttelin pitkän tovin siskojen kanssa ja vähän meinaa silmiäkin väsyttää. Kohta voisi pitää pienen joogatauon, jos se vähän virkistäisi. Mutta yritän lukea vielä hetken ennen sitä.

16.56: No niin, koko päivän kestänyt istuminen ja lukeminen alkaa tuntua, on aika nousta hetkeksi ylös ja tehdä jokin ihana välijooga tässä välissä. 

17.20: Välijooga teki hyvää, lihakset oli kipeät eilisestä treenistä, joten tein kevyen venyttelevän joogan. Nyt mulla on vielä noin puolitoista tuntia aikaa lukea ennen saunavuoron alkua, joten aion lukea tehokkaasti ja yrittää saada ainakin tuon Myöhään ulkona-kirjan loppuun. 

18.01: Kolmas kirja luettu! Alan vakavasti uskoa siihen, että saan koko sarjan luettua tänään loppuun asti!

19.49: Saunassa käyty, nyt eväät ja muut huomista työpäivää varten valmiiksi. Siinä sivussa lueskelen minkä ehdin.

21.02: Iltahommat tehtynä, aion siirtyä kirjan kanssa sänkyyn ja lukea niin kauan kunnes nukahdan. Voi itku-kirjaa on jäljellä noin 80 sivua, enköhän saa tuon viimeisen pätkän tänään luettua loppuun. 



22. 21: Unien aika! Voi itku saatu loppuun ja sivumäärä ensimmäiseltä päivältä on 722. Oli ihan hauskaa palata tähän nuoruuden kirjasarjaan, vaikka ei tämä nyt enää niin kovasti koskettanut. Ja monet asiat myös ärsytti nyt vanhempana lukiessa. En vielä tarkastellut, mihin YA-lukuhaasteen kohtiin nämä kirjat uppoaisivat, mutta ehkä huomenna on aikaa sille.

No, huomenna luen sitten jotain ihan muuta.
Nyt nukkumaan ja huomenna jatketaan!

-Janita


keskiviikko 20. toukokuuta 2020

Aamilukumaraton 21.-24.5.





Aamilukumaraton alkaa huomenna ja kasasinkin jo melkoisen pinon luettavaa maratonia varten. Toki käyn perjantaina vielä tekemässä lyhyen työvuoron, mutta muuten on loppuviikko pyhitetty lukemiselle!
Tällä kertaa tarkoituksena on lukea nuortenkirjoja ja samalla ruksata mahdollisimman monta bingoruutua Ya-lukuhaastetta varten.
Pinossa on paljon vanhoja tuttuja, mutta suurin osa kirjoista on vielä kokonaan lukematta. 
Tää pino kyllä houkuttelee lukemaan, eniten näistä odotan varmaan oman nuoruuteni Tyttöfrendit-sarjaan palaamista, Sarah Crossanin Kuunnousua, Anniina Mikaman Taikuria ja taskuvarasta ja Nina LaCourin Välimatkoja.

Ajattelin lukea tästä pinosta kirjoja vähän fiiliksen mukaan ja täytellä bingoruutua sitten lukumaratonin loppupuolella. En ole mitenkään valikoinut kirjoja juuri tuota lukuhaastetta varten, vaan luen ihan oman fiiliksen mukaan ja jos kirja ei mihinkään kohtaan lukuhaasteessa sovikaan, niin se ei haittaa.
Lukumaratonit on kyllä ihania rentoutumisrupeamia, niitä tarvitaan varsinkin nyt, kun eletään viimeisiä viikkoja tätä lukuvuotta ja meno töissä on vähintäänkin villi näinä viimeisinä koulupäivinä. 

Tein myös itselleni hieman kunnianhimoisen lupauksen kirjoittaa jokaisesta maratonpäivästä oman postauksensa lukemisen ohella, joten niitä tippuu sitten loppuviikosta tänne blogin puolelle!

Ihanaa lukumaratonia jokaiselle!

-Janita

lauantai 2. toukokuuta 2020

#YAlukuhaaste2020


Bookstagramin puolella alkoi eilen YA-lukuhaaste, johon todellakin aion itsekin osallistua (kunhan saan tässä viimeiset kirjat Helmet-lukuhaastetta varten luettua). 
Tarkoituksena on lukea YA-kirjallisuutta ja täyttää bingoa lukemillaan kirjoilla. Haasteen laittoivat alulle @enemmankirjoja-, @hennasbooks-, @lottareadsbooks - ja @sirkkuwrites- tilit ja haastetta on aikaa suorittaa toukokuun alusta syyskuun loppuun saakka.

Koska tilanne on mikä on ja kirjastot ovat sattuneista syistä kiinni, täytyi alkaa kaivella omaa hyllyä ja etsiä sieltä haasteeseen sopivia kirjoja. Ja täytyy myöntää, että ensin iski paniikki. Mikä lasketaan YA-kirjallisuudeksi? 
Joidenkin kirjojen kohdalla se oli selkeää (esimerkiksi tästä pinosta It's kind of funny story ja The perks of being a wallflower, jotka löytyivät omasta hyllystä sekä Caraval, jonka olen jo aikaa sitten lainannut kirjastosta, mutta joka on toistaiseksi jäänyt odottamaan lukuvuoroaan).  Mutta sitten ovat nämä kirjat, joita luin itse nuorempana, eikä silloin käytetty mitään YA- termiä. Oli lasten-ja nuortenkirjoja vain, ainakin meidän pikkukylän kirjastossa. 
Onneksi Goodreadsiin voi luottaa aina ja sieltä selatessa totesin, että nämä kaikki pinon kirjat on luokiteltu YA-kirjallisuuden alle, joten uskalsin sisällyttää ne tähän haastekirjapinooni.

Tästä pinosta on vielä kokonaan lukematta Caraval ja Suurin kaikista, mutta odotan myös innolla paluuta näiden jo luettujen kirjojen pariin. Jacqueline Wilsonin Tyttöfrendit-sarjan luin nuorena useampaan otteeseen, Tähtitytöstä muistan pitäneeni, mutta muistikuvat kyseisen kirjan tapahtumista ovat hyvin hatarat. Sieppari ruispellossa on täytynyt lukea uudestaan jo jonkin aikaa ja sopiihan se aivan loistavasti haasteessa kohtaan "YA-klassikko". Yöllisen koiran merkillinen tapaus on myös odottanut sitä hetkeä, että ehtisin lukea sen uudestaan, luin tämän viimeksi nuorena ja muistan pitäneeni tästäkin paljon. 

Odotan innolla, että pääsen pitämään kunnon lukukesän ja palaamaan näiden kirjojen pariin! Ja onpa tuossa toukokuun lopussa tulossa myös Aami-kollektiivin järjestämä neljän päivän lukumaraton, tämä pino kyllä houkuttelisi maratoonaamaan.

//Jälkihuomautus: Instagramissa tulikin huomautuksia siitä, että esimerkiksi Goodreadsissa ei voi luottaa genre-jaotteluun, koska niitä voi lisäillä kuka tahansa. Tein siis lisää taustatyötä ja osa näistä kirjoista taitaakin pudota YA-genren ulkopuolelle. No, ei se mitään, tulen luultavasti joka tapauksessa näitä lukemaan varmaankin juuri tuolloin lukumaratonin aikaan, joten ei tätä pinoa turhaan tullut kasattua. Oon tosi huono genre-jaottelussa ja etenkin YA on terminä mulle sen verran uusi juttu, että ei vielä mene ihan nappiin kaikki sen osalta. 
Mutta ei se mitään, bookstagramin puolelta oppii vaikka mitä uutta!


-Janita